Lentokoneessa riehuneelta Jere Karalahdelta erikoinen päivitys: "Teen tosielämässä asioita..."
Jere julkaisi kirjoituksensa osuvaan aikaan.
Ex-jääkiekkoilija Jere Karalahti tunnetaan lätkäuransa ja kohujensa lisäksi nykypäivänä myös ajoittain merkillisistäkin ulostuloistaan sosiaalisessa mediassa. Mies säästelee sanojaan harvoin, ja toisinaan kirjoituksissa voi olla huvittaviakin piirteitä.
Sunnuntaina (10.3.) Jere jakoi Instagram-tarinoihinsa englanninkielisen kirjoituksen, jossa vertailtiin somessa esiteltyä imagoa tosielämään.
- Teen tosielämässä asioita, joita en julkaise Instagramiin. Sinä julkaiset Instagramiin asioita, joita et tee tosielämässä. Emme ole samanlaisia, kirjoituksessa lukee suomennettuna.
Tekstin perimmäinen merkitys on selkeä; tuskin kenenkään itsestään sosiaalisessa mediassa antama kuva vastaa sataprosenttisesti todellisuutta. Lifestyle-vaikuttajien elämä tuskin on jatkuvasti tuoreita kukkakimppuja ja viiden tähden illallisia, ja elämään mahtuu paljon muutakin kuin asiat, jotka päätyvät someseuraajien näkyville.
Samoin aktiivisesti somettavan Jeren elämään sisältyy luonnollisesti muutakin kuin treeniä, perheen ylistämistä ja inspiroivia kirjoituksia.
Jere Karalahden talousasiat retuperällä: Elatusavut yhä maksamatta!
Hiukan ironisenakin näyttäytyvän piirteen Jeren julkaisuun tuo kuitenkin Seiskan viime päivien uutisointi hänen aggressiivisesta rähinästään lentokoneessa; tästä Jere ei luonnollisesti ole hiiskunut somekanavallaan.
Seiskan saamalla videolla Jeren nähdään uhoavan ilmeisen humaltuneena kanssamatkustajille Malagasta saapuvan lennon laskeuduttua Helsinkiin. Raivokohtauksen päätteeksi Jeren hakivat hoiviinsa poliisit ja rajavartion edustajat.
Jere vietti kaikkiaan yhdeksän vuotta raittiina, mutta paljasti muutama vuosi sitten Seuralle nauttivansa viiniä taas seurustelujuomana. Sittemmin alkoholinkäyttö vaikuttaa lähteneen taas nousuun; esimerkiksi lennolla Helsinkiin Jeren kerrotaan nauttineen parikymmentä alkoholiannosta ennen hepuleitaan.
Lisätietoa Jere Karalahden känniraivoon päättyneestä kohumatkasta: matkusti Nannan kanssa Espanjaan