Jyväskylän Pataässässä hieraistiin silmiä aamuyöllä yhden aikaan viime lauantaina, kun tähtiartisti Lauri Tähkä, 46, ilmestyi baariin.
Shoppailua Vantaalla! Lauri Tähkä selaili kännykkää ja osti kukkia – kuvat!
Laurin villit karaokevedot saivat muutkin bilettäjät juhlatuulelle, eikä Laurin tarvinnut rillutella yksin.
– Lauri piti karaokessa oman konserttinsa ja laulatti yleisöä samalla olutta nautiskellen. Lauri viihtyi Pataässässä miltei koko yön ihmisten ympäröimänä ja jakeli nimikirjoituksia iloisena naureskellen, Seiskalle kerrotaan.
Lauri Tähkä voitti himoitun tittelin - Anna Puulta timanttinen kommentti somessa!
Lauri nappasi viime Emma-gaalassa vuoden iskelmän, miessolistin ja artistin palkinnot. Lauri kertoi tuolloin iloitsevansa menestyksekkään soolouransa saamasta tunnustuksesta.
Kolme Emma-palkintoa napannut Lauri Tähkä: Olen ansainnut palkintoni!
– Nämä ovat ensimmäiset henkilökohtaiset Emma-palkintoni soolourani aikana. Ajattelin, että kaikkien kovien vuosien jälkeen olen jopa ansainnut nämä. En osaa sanoa, miksi en ole saanut palkintoja sooloartistina aikaisemmin, mutta se oli silloin. Nyt on nyt. Tämä tuntuu hyvältä, Lauri totesi Seiskalle helmikuussa
Muusikko on kiitollinen ihailijoistaan, jotka ovat pysyneet hänen rinnallaan hyvinä ja huonoina hetkinä.
– Yleisö on kannatellut minua aina. Saan faneiltani kymmeniätuhansia viestejä, mikä on hienoa. Vaikka välillä on ollut köli pohjassa, ovat ihailijani olleen mukanani.