Laura Lepistö jakoi suru-uutiset koskettavassa muistokirjoituksessa

Laura Lepistö kirjoitti kauniin muistokirjoituksen, jossa hän kertoo suhteestaan edesmenneeseen Erkki Alajaan.
Entinen kilpataitoluistija Laura Lepistö kirjoitti koskettavan julkaisun, jossa hän muistelee 20. heinäkuuta menehtynyttä, 71-vuotiasta urheiluvaikuttaja Erkki Alajaa.
Laura Lepistö kirjoitti koskettavan muistokirjoituksen edesmenneelle urheiluvaikuttaja Erkki Alajalle.
- Hyvää matkaa Eki, vaikka ihan liian aikaisin sille matkalle lähdit, Laura kirjoittaa Instagramissa ja jatkaa:
- Elämä näytti eri sävyjänsä viikonloppuna turhan isolla pensselillä. Kyyneleet virtasi poskilla ilmat pihalle iskevässä surussa aurinkoisessa Naantalissa, samalla kun lapset hihkui riemunsa kyllyydestä Muumimaailman pauloissa. Elämä muistutti taas julmalla tavalla että se on tässä ja nyt, ja kaikissa näissä arjen pienissä hetkissä.
Erkin äkillisestä kuolemasta kertoi miehen puoliso Twitterissä.
- Mulla oli kunnia ojentaa Ekille Urheilun Taustavoima -palkinto v. 2018 Urheilugaalassa. ”Tahdon” oli sana jonka myötä Ekiin tutustuin, kun hän v. 2008 lupautui ryhtyä mun manageriksi. En olisi sillon voinut kuvitellakaan millaisen ihmisen saisin elämääni. Nopeasti huomasin että tää suurisydäminen tyyppi on aika erityinen, Laura kuvailee erityistä suhdettaa Erkkiin.
Erkki oli mukana Lauran elämässä monilla eri tavoin.
- Kiitos Eki. Kaikesta. Niin paljon hyviä muistoja yhdessätekemisestä ja -jakamisesta. Ja aina löytyi oikeat sanat ja empatia vaikeilla hetkillä. Viimeiseksi kohtaamiseksi jäi 2,5-tuntinen lounastus Mamma Rosassa, tölikän kundin vakkaripöydässä. Puhuttiin aina paljon työasioista, sportista ja bisneksestä, mutta ennen kaikkea elämästä. Meidän läheisistä, kuulumisista, ja myös intohimosta, mikä sai meidän silmät kimmeltämään työasioissa. Teit työtä sydämestäsi ja tunteella, ja halusin itsekin aina pyrkiä samaan. Rohkaisit mua yrittäjän uralle ja autoit ja sparrasit matkan varrella. Niitä kohtaamisia, lämpimiä viestejä ja puheluita tulee ihan suunnaton ikävä. Lepää rauhassa Eki. Pidän kaikki sulta saaneet opit matkassa mukana. Niin kuin Mikael Forssell osuvasti sanoi, sun jättämä tyhjiö on valtava.
Laura Lepistö hekumoi kesää – ihastuttavat perhekuvat!
Myös Mikael Forssell muistelee
Mikael Forssell oli omassa muistokirjoituksessaan samaa mieltä Lauran kanssa. Entinen jalkapalloilija muistelee Erkkiä myös lämmöllä kauniissa viestissään.
- Eki oli yksi hyväsydämisimmistä ja lämpimimmistä ihmisistä ketä koskaan tunsin. Hän oli aina läsnä ja antoi aikaansa kaikille. Eki tunsi kaikki ja kaikki tunsivat Ekin, Mikael kirjoittaa Instagramissa.