Laulu rakkaudelle -juontaja Marja Hintikka paljastaa pitkän parisuhteen salaisuutensa: ”Ei ole se, että lähdetään Malediiveille yhdessä”

Marja Hintikka, 43, juontaa ensi viikon sunnuntaina alkavan uuden Laulu rakkaudelle -kauden. Suosikkiohjelmassa julkisuudesta tutut ihmiset yllätetään mitä koskettavimmilla esityksillä.
– Ohjelmassa on kyse rakkaudesta, välittämisestä ja kunnioittamisesta. Toivon, että se kannustaa ihmisiä ilmaisemaan tunteensa avoimesti ääneen, Marja kertoo.
Tuleeko Marja Hintikasta seuraava TTK-juontaja? Näin hän vastaa huhuihin
Hän sanoo ilmaisevansa tunteitaan isosti myös omassa elämässään. Marjalla ja hänen miehellään Ilkka ”Ile” Uusivuorella, 42, alkaa pian 17. vuosi yhdessä.

– Hoen rakkaudentunnustuksia kymmenittäin päivässä. Niin kannattaa tehdä. Sanat ”minä rakastan sinua” ovat todella painavia ja merkityksellisiä elämässämme.
Arjessa rakkauden ilmaiseminen on Marjasta tärkeää.

– Rakkaus näkyy pienissä eleissä. Huomionosoitukset ja yllätykset pitävät ihmissuhteen kasassa.
– Kun teet itsellesi voileivän, tee toisellekin. Mielellään vähän parempi kuin omasi. Tai jos käyt kaupassa, niin osta toiselle hänen lempiherkkuaan. Kehu toista yllättäen.
Marjalta udellaan monesti toimivan rakkaussuhteen salaisuutta.
– Se ei ole se, että lähdetään Malediiveille yhdessä, vaan että kumpikin tulee arjessa huomioiduksi ja kuulluksi. Tuo on koko jutun pointti.
– Ei matka ulkomaille korvaa arjen hyvää tekoa. Kun perusta on kunnossa, voikin mieluusti lähteä reissuun sen tyypin kanssa. Ymmärrämme Ilen kanssa hyvin toistemme ajatuksia ja työelämän kuvioita.