
Laulajalegenda Eino Grönin suru: Marjatta-vaimon kunto romahti!
Laulaja Eino Grön, 81, on tottunut viettämään talvet Floridasta, mistä hän palasi takaisin koronapandemian puhjettua maaliskuussa viimeisellä paluukoneella.
Einon Marjatta-vaimo on asunut espoolaisessa hoitokodissa muistisairauden takia vuodesta 2015 lähtien.

– Vaimoni hoitokodissa todettiin korona. Se oli hirveä tilanne, sillä osa hoitajista sai oireita, eikä tilalle saatu tarpeeksi työvoimaa. Vaimo joutui olemaan omassa huoneessaan kolme viikkoa, emmekä voineet sinä aikana tavata. Yhteydenpito tapahtui videopuheluiden välityksellä, mutta se ei oikein toiminut hoitajapulan takia.
– Vaimon vointi ja jaksaminen on ollut päälimmäisenä mielessä. Hänen kuntonsa, etenkin mentaalipuoli, on selvästi koronan aikana heikentynyt. Hän oli hyvässä kunnossa ennen pandemiaa.
TILAA SEISKA TÄSTÄ!