Laulaja Viivi Korhonen unelmastaan: ”Olen manifestoinut sitä tosi paljon”

Viivi Korhonen
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Viivi Korhonen, 23, osallistui kymmenen vuotta sitten The Voice Kids -ohjelmaan, jossa hän sijoittui toiseksi. Levytyssopimuksensa Capitol Recordsilta hän sai vuonna 2017.

Nuoresta iästään huolimatta Viivi on jo tehnyt sen, mistä moni voi vain haaveilla ja julkaisi esikoisalbuminsa Parisuhdehautausmaa maaliskuussa. Hyväuskoinen-biisi on yksi vuoden soitetuimpia radiohittejä.

Lasten kykykilpailu johti Viivi Korhosen tähteyteen – ”Elastinen on iloinen puolestani”

Menneenä kesänä Viivi kipusi Ruisrockin Miniranta-lavalle esiintymään. Valovoimaisen show’n aikana lavalle nousi myös Elias Kaskinen, jonka kanssa Viivillä on duettobiisi Onnellinen.

Mainos
Mainos päättyy

Keikallaan Viivi julisti, että haluaisi ensi vuonna esiintyä legendaarisella Ruisrockin Rantalavalla.

– Olen manifestoinut sitä ihan tosi paljon. Se olisi unelmani, ja toivotaan, että niin tapahtuu.

Viivi palkittiin viime kevään Emma-gaalassa vuoden tulokkaana.
Viivi palkittiin viime kevään Emma-gaalassa vuoden tulokkaana.

Yllätyssuhde! Hittilaulaja Viivi seurustelee Leijonista tutun jääkiekkoilijan kanssa - lemmenlomalla Kreikassa!

Viivi kertoo, että hänen keikoillaan vallitsee hauska meininki.

– Jengi on pitänyt hauskaa, mutta on itkenytkin. Keikoillani käy paljon samoja tyyppejä, ja he kiertävät mukanani.

Viivi saikin faniltaan ikimuistoisen lahjan.

Mainos
Mainos päättyy
Seiska uutisoi kesäkuussa, että turkulaislaulaja on löytänyt rinnalleen tunnetun jääkiekkoilijan Markus Nurmen.
Seiska uutisoi kesäkuussa, että turkulaislaulaja on löytänyt rinnalleen tunnetun jääkiekkoilijan Markus Nurmen.

– Eräs tyttö oli tehnyt koostevideon käynnistään seitsemällä tai kahdeksalla keikallani ympäri Suomea. Se oli tosi hieno.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan