Lapset kuuluvat riskiryhmään! Koronavirus sotki Lola Odusogan työkuviot – ”Valikoin tarkkaan, miten olen kontaktissa ihmisiin!”

Lola Odusogan kalenteri on mennyt uusiksi kevään osalta.
Mainos
Mainos päättyy

Eturivin artistit ja yhtyeet ovat peruneet keikkoja koronan takia. Myös juontotöitä tekevän ex-missin Lola Odusogan kalenteri on mennyt uusiksi kevään osalta.

– Olen perunut itse monia tapahtumia ja tapaamisia, eli valikoin nyt tarkkaan, miten olen kontaktissa muiden ihmisten kanssa. Kalenteri tyhjeni kaikista juonto- ja esiintymiskeikoista. Uusia esiintymiseen liittyviä duuneja tuskin kannattaa odotella lähitulevaisuudessa. Yritän kuitenkin olla optimistinen, että minun on mahdollista kirjoittaa blogia ja tehdä töitä sosiaalisessa mediassa yritysten kanssa, jotka tarvitsevat enemmän apua kuin ikinä, Lola kertoi Seiskalle.

Lola Odusoga muistelee ensiesiintymistään Seiskan sivuilla: Peppukritiikki mairitteli!

Korona on vaikuttanut myös Lolan lasten elämään.

– Molemmat lapsistani kuuluvat riskiryhmään, joten otimme heidät koko perheen yhteisellä päätöksellä jo viime viikolla pois koulusta ja harrastustoiminnoista. Koitamme katsoa, että lapset pysyvät kärryillä koulujutuissa ja samalla pohditaan, mitä kaikkea voisi työrintamalle kehittää, että pysyy jotenkin taloudellisesti mukana maailman menossa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Lapset kuuluvat riskiryhmään! Koronavirus sotki Lola Odusogan työkuviot – ”Valikoin tarkkaan, miten olen kontaktissa ihmisiin!”