Lapinlahden lintujen Timo Eränkö kirjoittaa kappaleita kuppiloissa – ”Olen sellainen tuurijuoppo!”

TImo Eränkö on tuttu näky Kallion kaduilla ja kuppiloissa.
Mainos
Mainos päättyy

Lapinlahden linnut -yhtyeen perustajajäsen Timo Eränkö on tuttu näky Helsingin Kallion värikkäässä katukuvassa. Hän kertoo työskentelevänsä "Bermudan kolmiossa", joka muodostuu kolmesta kaljabaarista: Tenkasta, Roskapankista ja Aleksis K:sta.

– Minulla on oikein hyvät välit katuväen kanssa. Ihmiset haluavat jutella kanssani, ja minä sitten kirjoitan lauluja heistä. Totuus steppaa kaduilla, Timo kertoo.

Kalliossa Timoa viehättää kursailemattomuus.

– Täällä on mukavia ja teeskentelemättömiä ihmisiä. Kunnioitan heitä suuresti.

Timo Eränkö on tuttu näky Helsingin Kalliossa. Kyltti mainostaa tulevan levyn nimikkokappaletta.
Timo Eränkö on tuttu näky Helsingin Kalliossa. Kyltti mainostaa tulevan levyn nimikkokappaletta.
Mainos
Mainos päättyy

Lapinlahden lintujen Timo Eränkö tissutteli kaljaa tiuhaan tahtiin – kuva!

Lappareiden faneille Timolla on hyviä uutisia: bändi julkaisee syksyllä levyn pitkän hiljaiselon jälkeen.

– Kirjoitan päivittäin biisejä kuppiloissa. Pystyn keskittymään, kun ympärillä on säpinää.

Erängön mukaan baareissa pyöriminen ei tarkoita juomista.

– En ole ryypännyt, enkä aiokaan, ennen kuin levy on valmis. Pieni tissuttelukin häiriköi työtä. Nautin nyt suunnattomasti selvinpäin olemisesta. Olen sellainen tuurijuoppo.

– Aiemmin viiniä kului paljon, mutta enää en pysty vetämään kolmia kännejä päivässä. Elän Matti Pellonpään sanonnan mukaisesti: Asialliset hommat hoidetaan, mutta sitten ollaan kuin Ellun kanat!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan