Lahtelainen mies ampui kerrostalon ovea - yritti ampua ihmistä? Poliisi kaipaa vihjeitä tämän miehen liikkeistä – kuva!

Rikos
Mainos
Mainos päättyy

Hämeen poliisi kaipaa lisätietoja persoonalliseen paitaan pukeutuneesta miehestä.

Poliisi tiedotti aikaisemmin tällä viikolla, että Lahden Kasakkamäentiellä oli ammuttu kerrostalon seinää päin noin yhden aikaan maanantaiyönä (18.6.). Poliisi on edennyt asian tutkinnassa ja kaipaa mahdollisilta silminnäkijöiltä vihjeitä epäillyn ampujan liikkeistä.

Tutkinnassa selvisi, että paikalla olleilla henkilöillä olisi ollut mahdollisesti keskinäisiä näkemyseroja joistain asioista. Asioita oli pyritty selvittämään konepistoolin avulla kerrostalon pihassa. Aseella oli ammuttu sarjatulella kerrostalon ovella ollutta henkilö kohti. Poliisin mukaan ovella on ollut ihminen, koska ovi oli ollut avattuna, sillä laukaukset olivat osuneet siihen eri kulmista.

Poliisi hälytettiin aamuyöllä Helsingin Ruskeasuolle – tilanne kärjistyi ja virkavalta joutui käyttämään ampuma-asetta

Ampuja
Mainos
Mainos päättyy

Poliisi saapui tapahtumapaikalle muutama minuutti ampumisen jälkeen, mutta sieltä ei löydetty verijälkiä tai ihmisiä. Koska asianomistajaa ei ole ilmaantunut, ei ampumisen motiivista voida sanoa mitään varmaa.

Ampujaksi epäilty on lahtelainen noin 30-vuotias mies. 

Hänet on otettu kiinni, ja Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi hänet tapon yrityksestä ja törkeästä ampuma-aserikoksesta epäiltynä eilen keskiviikkona (20.6.).

Paita

Poliisi pyrkii selvittämään ampujan liikkeitä sunnuntain ja maanantain väliseltä yöltä ja pyytää ihmisiltä vihjeitä ja havaintoja miehestä. Ampujalla oli ollut tekohetkellä päällään college-paita, jonka selässä ja etuosassa oli lukenut teksti: ”YES WE CAN”.

Poliisi pyytää kaikki mahdolliset havainnot paitaan pukeutuneesta lyhythiuksisesta miehestä puhelimitse numeroon: 029 5437 444 tai sähköpostitse: [email protected]

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan