Kwan palaa! Tältä Mariko ja Tidjân näyttävät nykyään

Kwan palaa! Tältä Mariko ja Tidjân näyttävät nykyään

Rakastettu Kwan-yhtye tekee ensi kesänä paluun keikkalavoille.

Mainos
Mainos päättyy

Tänään (20.12.) paljastettiin todellinen jymyuutinen, sillä rakastettu Kwan-yhtye tekee ensi kesänä paluun keikkalavoille.

Mariko Pajalahden ja Tidjân Ban perustama hiphop-yhtye niitti menestystä 2000-luvun alussa. Heidän tunnetuimpiin hitteihinsä lukeutuvat esimerkiksi Shine ja Rain.

Bändi osallistui vuoden 2009 Euroviisujen Suomen karsintaan, mutta voiton vei Waldo's People. Viisujen jälkeen Kwanin oli tarkoitus julkaista uusi albumi, mutta yhtye vetäytyi lopulta pois julkisuudesta.

Oho, Kwan-yhtyeestä tuttu Mariko seurustelee Atomirotta-muusikon kanssa: tältä takavuosien suosikkilaulaja näyttää nykyään - lemmekkäät yhteiskuvat!

Mainos
Mainos päättyy
Tidjân ja Mariko vuonna 2002.
Tidjân ja Mariko vuonna 2002.

Nyt Kwan tekee todellisen yllätyspaluun. Vain elämää herätti kipinän, joka johti päätökseen.

– Olimme pyöritelleet paluun mahdollisuutta jo ennen koronaa, mutta sitten se jäi. Kunnes Jyrki 69 pyysi meitä vierailemaan omaan esitykseensä Vain elämää -ohjelmaan vuonna 2022. Silloin tajusimme, että meillä on yhä se sama energia ja fiilis tallella ja ryhdyimme tosissamme puuhaamaan paluuta. Odotamme tulevaa jo todella innolla – on mahtavaa päästä kirmahtamaan yksi kesä festarilavoilla! Mariko kertoo yhtyeen tiedotteessa.

– Fiilis on todella innostunut ja energinen. On hienoa päästä tutun livekokoonpanon kanssa keikoille ensi kesänä. Meillä on tarkoitus tuoda festareille kunnon liveshow, Tidjân puolestaan kuvailee.

Jymy-yllätys Vain elämää -ohjelmassa: Kwan-yhtye teki näyttävän paluun!

Kwan vuonna 2009, jolloin he osallistuivat Euroviisukarsintaan.
Kwan vuonna 2009, jolloin he osallistuivat Euroviisukarsintaan.

Kaksikko nykyään

Mariko toimii nykyisin joogaopettajana ja vetää joogakursseja Helsingissä. Hän on ohjannut joogan eri tyylilajeja vuodesta 2015 lähtien, ja kuvailee olevansa joogaopettajana huumorintajuinen, helposti lähestyttävä ja innostava.

Mainos
Mainos päättyy

Mariko nähtiin Selviytyjät Suomessa vuonna 2018. Hän on tehnyt useita äänirooleja animaatioelokuvissa, joista viimeisin on ylihuomenna (22.12.) ensi-iltansa saavassa Muuttomatka-elokuvassa.

Anna: Kwanin Mariko sai lapsen viime vuonna - avautuu äitiydestä vanhemmalla iällä

Suomalais-senegalilaista Tidjânia ei olla nähty julkisuudessa yhtä tiuhaan kuin Marikoa. Hän julkaisi suomenkielisen biisin Kun ei voi unohtaa vuonna 2021.

Tidjân on Marikon tapaan ansioitunut ääninäyttelijänä, ja myös hän tekee roolin Muuttomatka-animaatioelokuvassa. 

Tidjân ei ole kovinkaan aktiivinen sosiaalisen median puolella, ja hänen uusimmat omakuvansa ovat vuodelta 2020. 

Mainos
Mainos päättyy

Kwan-yhtyeen Tidján hempeili punapään kanssa – kuva!

Kwan on kiinnitetty esiintymään noin kymmenellä festivaalilla ensi kesänä. Ensimmäisenä julkaistut esiintymiset ovat Seinäjoen Vauhtiajoilla, Turun Slot Festivalilla, Kemin Satama Open Airissa sekä Porisperessä Porissa. Loput kesän 2024 esiintymiset julkaistaan myöhemmin.

Keikkalavoille halajava Kwan-yhtyeen Mariko Pajalahti: Uusi musiikki hakee vielä muotoaan!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan