Kuvankaunis kihlattu! Miljonäärisarjaan noussut ratamoottoripyöräilytähti Mika Kallio avoimena Seiskalle: ”Täytyy kiittää Inkaa siitä, että saan tehdä tätä duunia!”
Kun mies paahtaa prätkän selässä ympäri planeettaa, puolisolle jää väkisinkin arkisemmat askareet. Suomen menestyneimpiin ratamoottoripyöräilijöihin kuuluva Mika Kallio, 37, osaa antaa arvoa kihlatulleen Inka Isotalolle, 36.
– Täytyy aina kiittää Inkaa siitä, että saan tehdä tätä duunia maailmalla, ja samaan aikaan kotopuolessa asiat ovat kunnossa. Onhan siinä molemmille omat haasteensa, mutta olemme sopeutuneet niihin hienosti.
– Kun tapasimme toisemme seitsemän vuotta sitten, Inka alkoi kiertää kisoja mukanani. Ne olivat viimeisiä täysiä kilpakausiani, MotoGP-talli KTM:n testikuljettajana nykyisin työskentelevä Mika muistelee.
Nyt on sympaattinen haastattelu: Kalle, 12, jututti moottoripyörätähti Mika Kalliota!
Mika ja Inka kihlautuivat keväällä 2016. Seuraavana syksynä heille syntyi tyttövauva, joten oli vain luonnollista, ettei parin kauniimpi osapuoli enää reissannut miehensä mukana maailmalla entiseen malliin.
Markkinointitaustainen Inka on kuitenkin yhä moottoripyöräkuvioissa mukana. Siitä hyvänä esimerkkinä käy hiljattain Alastarolla järjestetty hyväntekeväisyystempaus, jossa vähävaraisille lapsiperheille annettiin mahdollisuus maistaa ratamoottoripyöräilyn huumaa.
– Moottoriurheilun ajatellaan vievän paljon aikaa ja rahaa. Halusimme näin madaltaa kynnystä kokeilla lajia. Päämääräni on tutustuttaa erityisesti tyttöjä lajin saloihin, hyväntekeväisyystapahtuman ideanikkari Inka kertoo.
Mika on jo vuosia kytännyt paluuta ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokkaan. Kisapaikkaa MotoGP:ssä ei ole kuitenkaan herunut, vaan hän paahtaa jo viidettä kauttaan maineikkaan KTM-tallin testikuljettajana.
– Kisakuljettajan sopimus on ollut pari kertaa lähellä, mutta ne ovat viime hetkellä kariutuneet. Ei tässä silti kannata surkutella, sanoo mies, joka on Seiskan tietojen mukaan tienannut urallaan miljoonia euroja.
– On ylipäänsä hienoa, että on saanut harrastuksesta ammatin. Ei tämäkään rooli huono ole. Saan ajaa maailman parhaimmilla moottoripyörillä ja pääsen jättämään oman kädenjälkeni KTM:n tasoiseen tehdastalliin.
Mika Kallio paljastaa: Talvihäät luvassa!
Vuonna 2016 kihlautuneet Mika ja Inka ovat sanoneet järjestävänsä talvihäät.
Mutta milloin?
– Talvihan tulee kerran vuodessa. Eli katsellaan!