Kulaus kaljaa ja puhetta musiikista! Mikko Alatalo muistelee ensikohtaamistaan Juice Leskisen kanssa: ”Mietin, että mikäs kaveri se tämä on”

Mikko Alatalo ja Juice Leskinen
Mainos
Mainos päättyy

Mikko Tapio Alatalo, 69, muistaa sen ensikohtaamisen loppuelämänsä. Tamperelaisen kuppilan nurkkapöydässä esittäydyttiin ensin, otettiin kulaukset kaljaa ja alettiin puhua musiikista. Sitten vahvoja rillejä käyttänyt nuorukainen alkoi kaivella laukkuaan.

– Hänellä oli valtava määrä vahakantisia vihkoja, jotka olivat täynnä laulutekstejä. Niitä oli todella raapustettu kannesta kanteen, ja niissä kaikissa oli ihan täydellinen runorytmi loppusointuineen. Mietin, että mikäs kaveri se tämä on, Mikko muistelee Seiskalle.

Pave Maijasen kohtalosta järkyttynyt Mikko Alatalo muistelee yhteistyötä: Soitti bassoa kuin Paul McCartney!

Vuosi oli 1971, ja Savon murretta suoltanut muukalainen oli muuan Juice Leskinen.

Mainos
Mainos päättyy

– Hänen johdollaan kuroimme nopeasti umpeen sen eron, joka vallitsi suomalaisen lällärilyriikan ja angloamerikkalaisen rocklyriikan välillä. Käännöskappaleita oli toki ollut, mutta Juice synnytti manserockin ja suomenkielisen rockin ylipäänsä.

Juice halusi Mikon laulavan hittikappaleensa Per Vers, runoilija. – Hän tiesi laulutaitoni. Vedän sitä edelleen, mutten enää kiekaise sitä ihan niin korkealta.
Juice halusi Mikon laulavan hittikappaleensa Per Vers, runoilija. – Hän tiesi laulutaitoni. Vedän sitä edelleen, mutten enää kiekaise sitä ihan niin korkealta.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan