Kukaan ei tunnistanut maailmantähtiä! Iron Maidenin jäsenet nauttivat kesäisestä Helsingistä - paparazzikuvat
Brittiläisen heavy metal -musiikin pioneeri Iron Maiden on ollut raskaamman musiikin suunnannäyttäjä 70-luvulta saakka.
Yhtye saapui Suomeen torstain ja perjantain välisenä yönä, ja esiintyy tänään (4.6.) festivaalikauden käyntiin polkaisseessa Hyvinkään Rockfestissa, jossa Iron Maidenin lisäksi nähtiin torstaina (2.6.) ja perjantaina (3.6.) muiden muassa Scorpions, Nightwish ja Blind Channel.
Iron Maiden majoittui Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaan Kämp-hotelliin, jonka ovilta on vain lyhyt matka kaikille pääkaupungin nähtävyyksille. Paparazzi bongasi legendaarisen yhtyeen jäseniä Helsingin keskeisiltä paikoilta, ja yllättäen metalistit saivatkin liikkua ihmispaljoudessa kenenkään tunnistamatta.
Iron Maiden -kitaristi Janick Gers nautiskeli Tuomiokirkon portailla kesäisestä auringonpaisteesta.
Janick kävi tutustumassa Kauppatorin tarjontaan sekä Uspenskin katedraaliin.
Vaikka Suomi onkin maailman metallein maa, ei kukaan tunnistanut Helsingin kaduilla Iron Maidenin jäseniä.
Liikennevaloista Janick ei paljoa piitannut, vaan käveli rohkeasti päin punaisia.
Rumpali Nicko McBrain bongattiin kesäisissä housuissa ja varvassandaaleissa.
Nicko suuntasi sandaaliaskeleensa seuransa kera kohti keskustan Hard Rock Cafe'ta.
Nickon letti liehui leppeässä tuulessa kilpaa rentojen housujen kanssa.