Kuinka söpöjä! Tässä ovat julkkiskarhu Juuson tuoreet pennut – kuvat! ”Emme ole vielä päättäneet niille nimiä!”

Kun Suurpetokeskuksen karhut alkoivat heräillä talviuniltaan Kuusamossa, huomasi keskuksen johtaja Sulo Karjalainen iloisen perheuutisen.
Reeta-karhun pesästä kurkisti kaksi uutta karvaista kuonoa, jotka nuuhkivat arasti ympäristöään.
Pentujen isä on Juuso-karhu, joka on paistatellut julkisuuden valokeilassa jo vuosia.
Sulo kertoo pentujen syntyneen todennäköisesti helmikuussa. Pikkunallejen syntymä ei häntä yllättänyt, sillä oli antanut Reetan ja Juuson paritella.
– Reeta kysyi minulta viime vuonna, että voiko nyt. Sanoin, että voi, Sulo kertoo.

Lähipäivinä avattavassa Suurpetokeskuksessa on nykyään kuusi aikuista karhua ja kaksi pentua.

– Emme ole vielä päättäneet nimiä uusille tulokkaille, joista toinen on naaras ja toinen uros. Täytyy katsoa ensin, millaiset luonteet niillä on.
Huomenta! Korkeasaaren karhut ovat heränneet – ihana video unisista karvaturreista!

Pienokaiset ovat tiiviisti emonsa kanssa, mutta myös Juuso on ottanut hyvin vastaan isän roolin.
– Äiti ruokkii ja imettää. Juuso on tosi isällinen ja puhuu heille.



Pariskunta adoptoi valtavan karhun - katso video lempeästä jättiläisestä!
Sulo kesyttää parhaillaan karhunpentuja, jotta ne tottuvat ihmisiin.
– Ne ovat vielä hyvin arkoja ja lähtevät nopeasti pois, kun ihmisiä tulee lähelle. Ne eivät anna vielä silittää, mutta ottavat jo kädestä ruokaa. Hiljalleen ne tottuvat ihmisiin.