Kristiina Wheeler opiskeli terapeutiksi – auttaa muusikoita haasteiden keskellä: Artistit elävät jatkuvassa epävarmuudessa ja julkisuuden paineessa!

Kristiina Wheeler
Mainos
Mainos päättyy

Muun muassa Sunny Day -kappaleestaan tunnettu Kristiina Wheeler katosi julkisuudesta muutama vuosi sitten. Hän muutti ulkomaille ja perusti perheen, ja samalla palava intohimo artistin uraan alkoi hiipua.

- Suomeen palattuani keskityin kirjoittamaan musiikkia muille artisteille. Samalla pohdin, mitä muuta voisin tehdä musiikkialan kokemuksellani – miten voisin yhdistää sen haluuni auttaa muita. Ajattelin, etten voi antaa ihmisille apuja pelkän kokemukseni pohjalta, vaan halusin siihen tueksi konkreettisia työkaluja, Kristiina kertoi Seiskalle.

Hän päättikin opiskella ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.

- Idea opiskeluun lähti puhtaasti auttamisen halusta. Aikani tutkiskeltuani löysin koulutusohjelman, ja koin sen istuvan hyvin siihen, mitä halusin saavuttaa. Haluan tarjota apua, jota olisin itse kaivannut uraani aloittaessani.

Kristiina keskittyy työssään nimenomaan musiikkialalla työskentelevien auttamiseen. Hänellä on alasta yli kymmenen vuoden kokemus.

Mainos
Mainos päättyy

- Koulutukseeni kuului paljon harjoitustunteja, ja alkuun tein sessioita ihan kaikkien kanssa. Olen kuitenkin todennut, että minulla on eniten annettavaa juurikin musiikkialan ihmisille, koska tunnen alan ja siihen liittyvät haasteet niin hyvin. Toki sessioissa puhutaan kaikesta muustakin, ei ainoastaan työhön ja musiikkiin liittyvistä asioista. En kuitenkaan ota asiakkaakseni tuttuja tai ystäviäni. Se on ihan koulustakin tullut ohjeistus. En ole pätevä auttamaan, jos tunnen ihmisen henkilökohtaisesti.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Olin ajatellut julkistaa tän vähän myöhemmin keväällä mutta tilanteen huomioon ottaen, ajattelin että nyt jos koskaan voisi terapeuttinen apu olla tarpeen. Valmistuin loppuvuodesta 2019 Ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi ja otan vastaan musiikkialan artisteja jotka painii alan tuomien paineiden ja haasteiden kanssa. Itse saman tien läpikäyneenä tuli ajatus siitä että voisin olla avuksi muille jotka käyvät samaa läpi ja toivottavasti antaa jotain työkaluja homman helpottamiseksi. Nyt kun taiteilijoilla on tiukat ajat käynnissä, haluan tarjota sessiot etänä ja puoleen hintaan. Varaa aika (keskiviikot varattu terapialle) ja jutellaan❤️linkki biossa. Levittäkää sanaa😘

A post shared by Kristiina Wheeler (@kristiinawheeler) on


 

Kristiina kertoo Artistiterapia-sivustollaan käyneensä läpi masennuksen. Hän toivoo mielenterveyteen liittyviin keskusteluihin enemmän avoimuutta.

- Toivoisin, ettei mielenterveysasioista puhuminen olisi enää niin shokeeraavaa, tai että siitä vaiettaisiin leimautumisen pelossa. Haluaisin omalta osaltani olla murtamassa sitä stereotypiaa, että terapiaan mennään, koska on jotenkin seonnut tai tullut hulluksi. Mielenterveyden hoitaminen on yhtä tärkeää kuin fyysisen kunnon. Sen ylläpitäminen ja ennakkohoito on mielestäni tehokkaampaa isossa kuvassa kuin se, että apua haetaan vatsa hajoamispisteen jälkeen. 

Masennuksensa aikana Kristiina kävi läpi intensiivisen terapiajakson, jonka avulla hän pääsi takaisin jaloilleen henkisten taisteluiden keskeltä.

- Silloin ymmärsin, miten suuri voima ja apu siitä on, kun pääsee puhumaan omia joskus todella solmuunkin menneitä ajatuksiaan jollekin täysin ulkopuoliselle, jolla on ammattitaitoa ja työkaluja asioiden selkiyttämiseen. Olen siitä asti yrittänyt rohkaista ihmisiä puhumaan aina kuin mahdollista – oli se sitten ammattilaiselle tai ihan vaan ystävälle tai perheenjäsenelle. Koska koin sen itse niin hyödylliseksi, on se varmasti vaikuttanut siihen, että haluaisin muidenkin kokevan sen voiman.

Mainos
Mainos päättyy
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Smiling into 2020 like I actually want to say something about this picture. After my husband took it, I said to him “I look really pretty in that picture.” I was so happy in that moment, and it shows. I’ve put on some pounds over Christmas and I may not have the most flattering waistline at the moment, but that has nothing to do with what I look like. Spending time with the man I love, having a healthy child who I am so grateful for and looking forward to a year of so many cool things I’m gonna do with amazing people - I can see all of that in this picture. I’m gonna practice acceptance and self appreciation this year. Somebody posted a quote on Instagram a few days ago and it really struck me. It was long but the point of it was that maybe in 2020 in a time of lots of pain and uncertainty in the world, we could practice a more understanding and forgiving attitude on social media. So what if a person posts a million pictures of their baby, so what if someone likes something that you think is silly. Maybe lets not judge and let’s just let people be who they are.

A post shared by Kristiina Wheeler (@kristiinawheeler) on

Kristiinan mukaan omien ajatustensa tutkiminen ei ole sinällään vaikeaa – vaikeampaa on kohdata ikävät asiat, jos ne on haudannut aikaisemmin kaiken muun alle.

- Vaatii rohkeutta kohdata asioita, jotka eivät ole mukavia, koska siinä prosessissa joutuu paljolti omalle epämukavuusalueelleen. Nykyään pystyn pohtimaan omaa historiaani melko neutraalisti. Olen tehnyt valtavasti töitä oman pääni kanssa. Se on prosessi, joka jatkuu läpi elämän. Nyt osaan olla ylpeä tiestä, jonka olen kulkenut, Kristiina sanoi.

- Olen oppinut, mitkä asiat vaikuttavat minuun negatiivisesti ja mitkä auttavat. Toki huonoja vaiheita tulee vieläkin, mutta minulla on keinot, joilla niistä pääsee nopeammin ja kevyemmin eteenpäin, hän jatkoi.
 

Monet artistit näyttäytyvät yleisölle ihmisinä, jotka elävät unelmaansa vailla huolen häivää. Monet muusikot kuitenkin käyvät läpi rankkoja elämänvaiheita, joita yleisö ei näe.

- Luulen, että joskus artistit tuntevat syyllisyyttä siitä, että he kokevat masennusta tai epävarmuuksia, koska meidät on opetettu tuntemaan kiitollisuutta siitä, että saamme tehdä rakastamaamme asiaa. Artisteista ajatellaan, että heillä on upea ja maaginen elämä, koska yleisö näkee vain huiput ja onnistumiset. Kaikilla on kuitenkin omia haasteitaan, olivat he kuinka menestyneitä ja onnellisia tahansa, Kristiina muistutti.

- Artistit joutuvat elämään jatkuvassa epävarmuudessa ja julkisuuden paineessa, joka kuormittaa ja aiheuttaa hurjan paljon stressiä. Kun sen yhdistää herkkään ja luovaan luonteeseen, elämän hallinta voi olla paikoin hyvinkin haastavaa. Tässä mielestäni auttaa juurikin se, että saa purkaa niitä tuntemuksia ja ajatuksia jonkun kanssa, joka ymmärtää tätä erityislaatuista alaa ja ammattia sekä sen haasteita.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan