
Kovaa tekstiä kuvaustauolla! Mikko Leppilampi antoi palaa Lahdessa: ”Ei tässä nyt jumalauta…”
Nelonen ja Take Two Studios työstävät parhaillaan fiktiivistä draamasarjaa Suomen urheiluhistorian suurimmasta skandaalista. Hiihtäjien dopingkärystä kertova Lahti 2001 perustuu tositapahtumiin, mutta mukana on myös keksittyjä elementtejä.
Tältä Lahti 2001 -sarjan kuvauksissa näyttää:
Yksi sellainen on draamasarjan päähenkilö Eero Järvinen, jota ei oikeasti ole olemassakaan. Lahtelainen urheilutoimittaja on näyttelijä Mikko Leppilammelle kirjoitettu hahmo, jonka tarkoituksena on kuljettaa tarinaa eteenpäin.
– Henkilöni on fiktiivinen näkökulmahenkilö, kenen kautta tarinaa kerrotaan. Että saadaan tähän se tarinallisuus, Mikko selostaa Seiskalle sarjan kuvaustauolla Lahdessa.
Suomen Chicago on hänelle tuttu paikka, sillä Mikon sukulaisia asuu mastokaupungissa.
– Ensimmäinen muistoni täältä taitaa olla vuoden ’89 MM-kisoista. Heiluimme mäkimontussa neljän tuulen pipot päässä ja neonvärisissä toppa-asuissa, kun Jari Puikkonen voitti mestaruuden. Silloin oli muuten tosi kylmä, Mikko naurahtaa.

Leppilampi sanoo nostavansa hattua kollegalleen Johannes Holopaiselle, jolla oli tarvittavaa sisua suostua Mika Myllylän rooliin. Mikko sanoo suoraan, ettei itse olisi pystynyt moiseen ja että häneltä rooli olisi jäänyt tekemättä.
– En tiedä, miten olisin pystynyt. Nostan kyllä hattua Johannekselle, mutten olisi itse lähtenyt siihen, Mikko myöntää.

Myllylästä hänellä on kyllä paljon sanottavaa. Yksi kaikkien aikojen suomalaisurheilijoista vaipui kohtalokkaaseen murheen alhoon jäätyään kiinni verenohennuslääke Hemohesin käytöstä Lahden MM-hiihdoissa 2001.
Yleisen käsityksen mukaan Mika Myllylä ei koskaan päässyt tapauksen yli. Rajuun päihderiippuvuuteen ajautunut hiihtomestari kuoli 10 vuotta Lahden tapahtumien jälkeen, kesällä 2011 vain 41-vuotiaana.

– Haluan uskoa, että vaikka hänellä olisi kuinka ollut geeneissä taipuvuutta johonkin, niin loppu olisi voinut olla onnellisempi, jos hän olisi saanut nauttia sankaruudestaan. Mä olisin suonut hänelle sen sankarin viitan loppuun asti, Mikko sanoo.
Mikko sanoo olevansa harmissaan siitä, että dopingkäry ikään kuin veti kaikki saavutukset samalla kertaa vessanpöntöstä alas. Näyttelijä muistuttaa yleisesti käytössä olleen vilunkipelin tuoneen kyllä etua urheilusuorituksiin, mutta:

– Roolihahmoni tuo hyvin esiin sen, ettei tässä jumalauta millään dopingilla tulla maailmanmestariksi ja voiteta mitaleita. Taustalla on kaikki se valtava työmäärä ja lahjakkuus, kun taas doping on vain se pieni lisätyökalu menestyksessä, Mikko lataa.
– On syytä muistaa kaikki ne Myllylän suotreenit ja harjoitusmäärät. Hirveintä on, että se kaikki kova työ viedään pois.

Mikko Leppilampi ei voi käsittää, miten kaikkensa likoon laittaneiden huippu-urheilijoiden psyyke voi kestää pettymysten hetkillä. Varsinkin, jos tulosliuskassa on äärimmäisen niukka tappio ja kyseessä kotikisat, joita koko kansakunta seuraa suurennuslasilla.
Seiska selvitti: tällainen on Iivo ja Kerttu Niskasen kotipitäjä – Vieremällä ei osata antaa periksi
– Iivokin hävisi Planicassa viidelläkympillä vain muutaman sekunnin ja jäi kuudenneksi. Mitä se merkitsee, kun olet ajoittanut kuntopiikkisi ja hävitä sitten niin vähän? Miten sellaisesta pääsee yli?
– Minun luonteeni ei taipuisi sellaisen käsittelemiseen. Itse herään kolme yötä putkeen pelkästään siksi, etten ole tehnyt jossain lätkähöntsäpelissä maalia, hän hymähtää.