Kotkassa jaettiin tuomioita Suomen suurimpiin kuuluvasta huumekärystä: Kunnallispoliitikot kuuluivat huumeliigaan!

Suomen suurimpiin kuuluva huumejuttu toi Kymenlaakson käräjäoikeuteen tuomiolle yhteensä 14 syytettyä. Helmikuisessa tuomiossa kahden syytteet hylättiin, viisi sai ehdolliset rangaistukset, ja seitsemän sai pitkät, ehdottomat vankeustuomiot.
Poliisi takavarikoi jutun yhteydessä miljoonien eurojen arvoisen erän muun muassa amfetamiinia ja kannabista.
Poliisi pitää jutun päätekijää, kotkalaista Esa-Pekka Toikkaa, 45, yhtenä Suomen alamaailman merkittävimmistä vaikuttajista. Hän sai 13 vuoden tuomion.
Rikkaan suomalaisperheen poika, 17, perusti jättimäisen huumekaupan: Kadun kaksoiselämääni!
Kaksi tuomituista oli kokoomuksen kunnallispoliitikkoja.
Viiden vuoden tuomion saanut Pasi Juhani Mäkelä, 51, sekä kolmen vuoden tuomion saanut Tommi Tapio Laaksonen, 51, olivat kumpikin ehdolla viime kunnallisvaaleissa kokoomuksen riveissä. Laaksonen pääsi 75 äänellä varavaltuutetuksi. Mäkelä sai 23 ääntä, eikä tullut valituksi.
"Kotkasta yritysmagneetti ja siten työllisyys kasvuun", oli yksi toimitusjohtajan tittelillä kampanjassa esiintyneen Laaksosen vaalilupauksista.
Superhuume säikäytti: pikkukaupungissa 17 yliannostusta samana päivänä!
Pasi Mäkelä muun muassa omistaa tilan, jossa huumeliiga kasvatti kannabista. Hän myös vastasi kasvatukseen tarvittavien välineiden hankinnasta.
Iltalehti uutisoi, että Mäkelä toimi pitkään myös Kotkan korisjoukkueen KTP-basketin hallituksessa.
Vielä viime viikolla Mäkelä oli merkitty Kotkan kokoomuksen sivuilla luottamushenkilöksi.
– Kokoomuksella ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Kummatkin henkilöt ovat eronneet puolueesta ja luottamustehtävistään. Luonnollisesti kumpikaan ei olisi ollut ehdokkaanamme, jos tämä olisi ollut tiedossa, kokoomuksen Kaakkois-Suomen toiminnanjohtajan Pia Rantanen kommentoi Seiskalle.
Miksi Mäkelä näkyy yhä sivuillanne luottamushenkilönä?
– Hyvä, kun kerroit. Täytyy heti pyytää, että päivittävät sivut. Ne eivät ole ihan ajan tasalla, Rantanen toteaa.