Koti ydinkeskustassa! Näin sisustusguru Marko Paananen asuu – kuva!

Maailmalla suurta suosiota osaksi saanut Remppa vai muutto -sarjan Suomen versio starttasi äskettäin Nelosella.
Seiska selvitti, miten kiinteistönvälittäjä Anne Ramsay, 28, ja sisustusarkkitehti Marko Paananen, 51, itse asuvat ja millainen historia heillä on takanaan.
Marko tuli 2000-luvulla tunnetuksi Nelosen Inno-ohjelmasta koko aika nauravana Inno-Makena.

Ohjelmaa tehtiin seitsemän vuotta. Jatkoa seurasi Liv-kanavalla Sisustusarkkitehti Marko Paananen -sarjalla yhden tuotantokauden verran vuonna 2013.
Marko asustaa Helsingin ydinkeskustassa. Asunto sijaitsee 1920-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Neliöhinta talossa on noin 8 000 euroa neliöltä.
Viimeisin asunto talosta on myyty vuonna 2020. Kyseessä oli kaksio, joka poistui markkinoilta yli puolen miljoonan euron hintaan.

Markon kotikerrostalossa ei ole hetkeen ollut asuntoja myynnissä, eikä vuokrattavanakaan.
Marko on ollut tovin poissa julkisuudesta. Tänä aikana hän on tehnyt lähinnä yksityisasuntojen sisustussuunniteluja.
Yritystiedoista selviää, että Markon nimi löytyy kaikkiaan kolmen eri yhtiön tiedoista.
Marko on nykyisin myös osakkaana kotiseudullaan Kotkassa perustetussa yrityksessä. Toimialatiedot paljastavat, että yrityksen olisi tarkoitus hallita tulevaisuudessa Italiassa Castell Callesin kylässä sijaitsevaa vapaa-ajan kiinteistöä.
Yksityisyyttään suojelevan Markon siviilisäädystä ei ole tietoa.
Remppa vai muutto Suomi NELONEN to klo 20
Lue Annen taustoista tuoreimmasta Seiskasta!