Koskettimia soittavasta kanasta tuli nettihitti!
Koskettimia soittava kana on internetin uusi tähti.
Isänmaallisen kanan America the Beautiful -kappaletta on katsottu netissä tähän mennessä yli 1,2 miljoonaa kertaa.
The Huffington Postin mukaan kyseessä oleva kana on nimeltään Jokgu. 19 kuukauden ikäinen Jokgu asuu Marylandissa yhdessä omistajansa, Shannon Myersin, kanssa.
– Kesti noin kaksi viikkoa saada se tälle tasolle naksutinkoulutuksen avulla, Myers kertoi:
– Se oppi nokkimaan koskettimia vain kymmenessä minuutissa.
Sen lisäksi, että America the Beautiful on kaunis laulu, ja suhteellisen yksinkertainen soitettava, Myersilla oli myös kolmas syy, miksi hän valitsi juuri kyseisen kappaleen:
– Kanalakumppanini perhe, joka on Aasiasta kotoisin, muutti tänne. Halusimme Jokgun soittavan jotain, jonka tiesin sydämessäni olevan totta - että Amerikka on kaunis.
Jokgu tarkoittaa korealaista, jalkapalloa muistuttavaa peliä.
– Mikä sen parempi suurlähettiläs, kuin kiinalaisen kanarodun edustaja, jolla on korealainen nimi, soittamassa amerikkalaista hymniä, Myers jatkaa.
Lähde: The Huffington Post