fbq
ali jahingiri

Koomikko Ali Jahangiri vaihtaa alaa 40-vuotiaana: Minusta tulee ruokakauppias!

Kolmekymmentä vuotta sitten Ali Jahangiri tuli vanhempiensa ja veljensä kanssa Suomeen Iranin pakolaisina.

Perhe kotiutui Suomeen hyvin, ja heidän vanhempansa jatkoivat ammateissaan, isä sähköasentajana ja äiti sairaanhoitajana. Alin Zahra-äiti myös palkittiin myöhemmin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalilla pitkästä urastaan sairaanhoitajana.

Suomalaisille Ali Jahangiri tuli tutuksi stand up -koomikkona vuonna 2004. Siitä alkaen sana jättiläismäisestä ja hervotonta huulta heittävästi koomikosta kiiri. Hän oli muun muassa Viidakon tähtöset -tv-sarjan juontajana kaksi kautta ja pyörähti vuonna 2017 parketilla Tanssii tähtien kanssa -kisassa.

Minka Kuustosen ekologinen gaala-asu otettiin riemulla somessa vastaan – Ali Jahangirilta jäätävä kuitti

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Kovin moni ei tiennyt, että Alissa oli myös toinen puoli. Hän oli valmistunut vuonna 2012 Aalto-yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi.

Nyt Ali on päättänyt jättää viihdebisneksen vähemmälle ja satsata kunnolla alanvaihdokseen.

– Koronasulkujen aikana aloin jo miettiä, ettei viihdebisnes ole minulle tulevaisuuden ammatti eikä sillä välttämättä elätä itseään, Ali kertoo.

– Nyt kun ikää alkaa jo olla, olen miettinyt tulevaisuuttani. Niin paljon kuin rakastankin viihdealaa, haluan 60-vuotiaana olla tekemässä jotain sellaista, jossa minulla olisi enemmän annettavaa, kesäkuussa 41 täyttävä Ali tuumii.

Kauppatieteen maisterina hän ymmärtää numeroiden päälle. Ennen kuin Alista tulee täysverinen K-kauppias, on käytävä Keskon puolentoista vuoden pituinen koulutus. Nyt koulua on takana jo suurin osa.