fbq
Mert Otsamo

Konkurssin tehneen Mert Otsamon talousasiat retuperällä: monisivuinen ulosottorekisteriote

Muodin huipulle -ohjelman myötä kuuluisuuteen ponnahtanut Mert Otsamo, 32, on yksi Suomen tunnetuimpia vaatesuunnittelijoita. Hänen käsialaansa ovat olleet lukuisat Linnan juhlien puvut, ja luomuksia on nähty jopa Oscar-gaalassa.

Menestyksestä huolimatta suomalais-turkkilaista syntyperää olevan Mertin talousasiat ovat pahasti retuperällä. Seiskan tekemän selvityksen mukaan komistuksella on ulosottovelkaa yli 35 000 euroa.

Mert Otsamon salattu konkurssi paljastui

Mertin ulosottorekisteriote on kuusisivuinen. Häneltä on jäänyt maksamatta muun muassa lääkärilaskuja, vakuutusmaksuja sekä arvonlisäveroja. Kahden viime vuoden aikana Mertiltä on saatu karhuttua noin 2 000 euroa velkoihinsa.

Vuonna 2009 Muodin huipulle -kisan Suomi-version voitti kuvassa oikealla oleva Katri Niskanen. Mert Otsamo ja Maria Jokela pääsivät finaaliin asti.
Vuonna 2009 Muodin huipulle -kisan Suomi-version voitti kuvassa oikealla oleva Katri Niskanen. Mert Otsamo ja Maria Jokela pääsivät finaaliin asti.

Muotisuunnittelija Mert Otsamo kyyläsi silmä tarkkana kangaskaupassa– ”Tiesi taatusti, mitä oli tekemässä!”

Ongelmat kulminoituivat konkurssiin, jonka Mertin kommandiittiyhtiönsä teki asiasta hiiskumatta viime kesänä. Konkurssiin vaatesuunnittelijaa haki verovirasto, joka oli yrittänyt saada Mertiä maksamaan yli 20 000 euroa rästiin jääneitä arvonlisäveroja.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.