Kohusarjasta suomalaisversio - luvassa "sikailua ja perseilyä"

Norjalaisesta Exit-draamasarjasta ollaan paraikaa tekemässä suomalaisversiota. C Morelle julkaistavan sarjan ohjaaja Olli Ilpo Salonen kertoo, että sarja on herättänyt harvinaisen paljon kiinnostusta mediassa, vaikka se on vasta tuotantovaiheessa.
Kuvaukset on Salosen mukaan tarkoitus aloittaa kevään loppupuolella, ja sarja julkaistaan loppusyksystä.
Tositapahtumiin perustavassa norjalaissarja Exitissä (kuvassa) seurataan neljän sikailevan pörssisijoittajan elämää, johon kuuluvat niin alkoholi, huumeet kuin naiset.
Suomalaisversion pääjuoni noudattaa alkuperäisteosta, mutta tarinat myös poikkeavat toisistaan. Norjalaissarjan päähenkilöiden edesottamukset aiheuttivat katsojissa vahvoja tunteita, suorastaan kuvotusta. Salonen lupaa, että sikailua on luvassa myös sarjan suomalaisversiossa.
– Suomessa ei ole sitä niin sanottua löysää rahaa, öljyrahaa. Mutta se sikailu ja perseily, ei me Suomessa olla sen ulkopuolella.
Onko sitten suomalaisversion tarina täysin erillinen norjalaisversiosta? Salosen mukaan sitä voisi verrata cover-kappaleeseen.
– Niin kuin coverissa, myös tässä sarjassa uusi versio muistuttaa alkuperäistä ja se kulkee samalla nimellä. Se on kuitenkin täysin uudenlainen ja omalainen versionsa. Emme voisi käyttää sarjan nimeä, jos se ei muistuttaisi sitä laisinkaan, Salonen selventää.
Tällaisena seksiä ja huumeita pursuava Exit-kohusarja palaa ruutuun
Kotimaisen version roolihahmot tulevat muistuttamaan alkuperäissarjan nelikkoa, mutta tarinat ja tapahtumat on lokalisoitu suomalaiseen ympäristöön.
– Sarjaa varten on haastateltu lukuisia henkilöitä bisnes- ja finanssimaailmasta luottamuksellisesti. Nämä havainnot näkyvät Suomi-version hahmoissa ja tarinoissa.
Salonen pitää henkilökohtaisesti päähenkilöistä, jotka eivät ole pelkästään supersankareita, vaan epäsympaattisia henkilöitä.
– En halua pureskella päähenkilöitä katsojille valmiiksi, vaan he itse saavat tehdä johtopäätöksensä.
Sarjan käsikirjoituksesta vastaa Tuomas Vimma ja Matti Koskinen. Sarjan tuottaa Fremantle Finland.