Kohun keskelle joutunut Noora Fagerström rikkoi hiljaisuuden: "Sen verran sanon, että..."

Noora ollut otsikoissa sekä omien lausuntojensa että miehensä somekommenttien takia.
Tv-kasvo ja kansanedustaja Noora Fagerström, 38, on ollut viimeisen viikon aikana erikoisen kohun keskiössä.
Noora antoi taannoin haastattelun Iltalehdelle, missä on kertoi mielipiteitään muun muassa hallituksen suunnittelemista leikkauksista. Jutussa Nooran kerrottiin ymmärtävän, miksi menoleikkaukset kohdistuvat esimerkiksi pienituloisiin.
Haastattelun seurauksena Noora joutui voimakkaan kritiikin kohteeksi ja lopulta soppaa saapui hämmentämään myös Nooran Petteri-puoliso.
Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki julkaisi Nooraa käsittelevistä lehtiartikkeleista kuvia omalle somekanavalleen. Tämän seurauksena kuvista suivaantunut Petteri Fagerström lähetti Arhinmäelle agressiivisen sävyisiä yksityisviestejä. Petteri lähetti viestejä myös someaktivisti Heidi Suotsalolle.
Paavoi julkaisi viestit lopulta kaiken kansan nähtäville.
Pariskunnan molemmat osapuolet ovat pahoitelleet haastatteluissa Petterin lähettämiä uhkaavia viestejä, mutta nyt Noora on avannut sanaisen arkkunsa myös omalla Instagram-tilillään.
Lauantaina julkaisemallaan Instagram-videolla Noora reippailee ulkona lippalakki päässään.
- Noniin hello hello! Multa on kysytty aika paljon, että miten mä voin, koska olen pitänyt tässä ihan tietoista sometaukoa, Noora aloittaa.
Seuraajiensa yllätykseksi Noora täräyttää, ettei aio kommentoida tilannetta sen enempää nytkään.
- Mutta sen verran sanon, että aion palata tähän kyllä vielä, Noora heristää sormeaan.
Noora Fagerströmin hulvaton sanaharkka lapsensa kanssa: "Heitä ei kiinnostanut"
Pirteän oloinen Diili-tuomari paljastaa voivansa kohusta huolimatta tällä hetkellä hyvin.
- Kyllä jossain kohtaa oli vähän sellainen harmitus, mutta ei enää, hän huudahtaa.
- Täällä kaikki hyvin, toivottavasti siellä myös. Kivaa viikonloppua sinne kaikille, Noora päättää.