Kohuissa kiertänyt Aki Manninen mietteliäänä: "Yhtä vuoristorataa"
Akin ja Ritan elämässä on tapahtunut kesän aikana paljon.
Hyvinvointipari Aki Manninen ja Rita Niemi-Manninen ovat joutuneet raskaiden aikojen keskelle kuluneena kesänä. Ensin Aki tilasi internetistä anaboliksi steroideiksi luokiteltavia aineita, ja sitten perheen tyttärestä tehtiin lastensuojeluilmoitus.
Aki on julkaissut Instagram-tililleen pitkän kirjoituksen, jossa pohdiskelee viime aikojen käänteitä. Julkaisun kuvassa perhe seisoskelee auringossa rantakalliolla.
–Se elämä on välillä yhtä vuoristorataa, ylös ja alas, Aki aloittaa kirjoituksensa.
Aki pohtii, milloin edessä olisi seesteinen vaihe, jolloin asiat olisivat tasapainossa, mutta veikkaa mainitsemiensa ylä- ja alamäkien kenties kuuluvan elämään. Hänelle pyörityksen keskellä tärkeintä on ollut perhe ja terveys.
–Terveys tässä keski-iän kynnyksellä kun ei ole päivän selvyys, sitä todellakin täytyy vaalia. Perhekkään ei pysy pyhällä hengellä kasassa, vaan senkin eteen kuuluu tehdä töitä, Aki toteaa.
Tekstissään Aki kertoo tahtovansa rohkaista muitakin maailmankaikkeuden "kanssamatkaajiaan", sillä uskoo kaikilla olevan omat ongelmansa ja murheensa. Hän siteeraa myös Raamattua.
– Hanki viisautta, se on parempaa kuin kulta, hanki ymmärrystä, se on kalliimpaa kuin hopea. Sävyisyys on sankaruutta arvokkaampi, maltti enemmän kuin kaupungin valtaus, Aki kirjoittaa Sananlaskujen kirjasta.
Kirjoituksensa lopuksi Aki toivottaa vielä seuraajilleen hyvää päivää, ja toivoo muiden ihmisten arvostamista.
Ylä- ja alamäkiin on kuulunut perheellä paljon. Alkukesästä Rita vietti pitkän ajan Malesiassa Selviytyjiin osallistuessaan, jolloin Aki ja perheen lapsi viettivät aikaa kotona kahdestaan.
Dopingainekohu paljastui jo huhtikuussa, ja myöhemmin Aki vakuutti, ettei tiennyt aineiden olevan kiellettyjä. Hän kertoo tilanneensa rasvanpolttotabletteja. Aki myönsi tilanneensa aineet, mutta kielsi tienneensä tuotesisällöstä. Hänelle napsahti 60 päiväsakon rangaistus.
Kesällä perheestä tehtiin lastensuojeluilmoitus, josta etenkin Rita on kertonut avoimesti Instagramissa. Vanhempien mukaan ilmoituksen syynä ei ole aito huoli lasta kohtaan, vaan perhe on kiusanteon kohteena.
Rita kertoo, että ilmoittajan mukaan heidän tyttärensä tulisi huostaanottaa esimerkiksi siksi, että hän kulkee likaisissa ja liian pienissä vaatteissa. Rita ja Aki yrittävät saada lastensuojeluilmoituksen tekijää vastuuseen aiheettomasta ilmoituksesta.