Kiti Kokkosen hittihahmo kasvoi 30 vuotta: Olen kuulemma tosielämän Tanhupallo

Kiti Kokkonen
Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä Kiti Kokkonen, 43, hurmaa pian peräti kahdessa tv-ohjelmassa, sillä syyskuussa ruutuun ilmestyy sekä Tanhupallon oma ohjelma että Tanssii tähtien kanssa -kilpailu, jossa Kiti näyttää rytmitaitonsa Marko Keräsen parina.

Tanhupallon oma ohjelma -niminen sarja on syntynyt Kitin ja hänen puolisonsa Olavi ”Olli” Tikan aivoituksista. Kiti kuvailee yhteistyötä mukavaksi ja inspiroivaksi.

– Ideoimme ja mietimme teemoja yhdessä, mutta Olli keksii yleensä ne parhaimmat jutut, Kiti kehuu rakastaan.

Pari on kirjoittanut aiemmin yhdessä myös lastenkirjoja ja Hevisaurus-musikaaleja.

kiti
Kiti ja puoliso Olavi “Olli” Tikka jakavat samanlaisen huumorintajun. He ovat olleet yhdessä jo yli 10 vuotta. Kuva Linnan juhlista vuodelta 2018.
Mainos
Mainos päättyy

Kiti ja hänen roolihahmonsa Tanhupallo ovat molemmat lahjakkaita askartelijoita. Heitä yhdistää myös muutama muukin luonteenpiirre, mutta toistensa kopioita he eivät ole.

– Olemme molemmat uteliaita ja kiinnitämme huomiota pieniin yksityiskohtiin. Muuten en mielestäni ole kuin Tanhupallo, eikä Tanhupallo ole kuin minä. Olli kyllä joskus kutsuu minua tosielämän Tanhupalloksi, Kiti nauraa.

kiti
– En ole kuin Tanhupallo, eikä Tanhupallo ole niin kuin minä, Kiti Kokkonen vakuuttaa.

Tanhupallon omassa ohjelmassa nähdään joka viikko vieraita. Ensimmäisessä jaksossa vierailee viihdelegenda Vesku Loiri.

– Ollin kanssa toivoimme, että meillä olisi mahdollisimman monipuolinen vieraskavalkadi. Olen kauhean tyytyväinen ja iloinen, että se onnistui.

Loirin saaminen ohjelmaan oli kirsikka kakun päällä.

– Vesa-Matti on aivan ihana. Tanhupallo oli tosi mielissään siitä, sillä myös Tanhupallon mummi oli toivonut, että Loiri tulisi.

Mainos
Mainos päättyy
kiti
Tanhupallon oma ohjelma näyttää monista tutuista julkkiksista uuden puolen näiden tutustuessa kuusivuotiaaseen Tanhupalloon.

Kiti keksi Tanhupallon jo 30 vuotta sitten pyrkiessään Teatterikorkeakouluun. Tuolloin ovat eivät avautuneet, mutta idea jäi itämään.

– Hain kouluun pikkutytön hahmolla, joka kävi kertomassa, että hampaat tarvitsevat sokeria. Lopullisen muodon ja nimen Tanhupallo sai Putouksessa.

Hassutteleva Tanhupallo nousi heti yleisön suosikiksi. Pian puhelin alkoi soida, kun Kitiä pyydettiin jos jonkinlaisiin yhteistyökuvioihin. Näyttelijä valitsee projektinsa tarkasti.

Kamalin hetki Tanhupallona sattui pari vuotta sitten, kun hänen paras leikkikaverinsa Karvamato oli hävinnyt.

–  Se oli ihan hirveää, tuli itku. En muista, mistä se lopulta löytyi, mutta muistan sen tapahtuneen juuri ennen lähetyksen alkamista.

kiti
Tänä vuonna Kiti on myös Tanssii tähtien kanssa -kisassa. Parinaan hänellä on Marko Keränen.
Mainos
Mainos päättyy

Tanhupallon tekemiset ja sanomiset on mietitty ja käsikirjoitettu tarkkaan etukäteen. Myös fanit ovat huomanneet Tanhupallon viimeistellyn olemuksen.

– Harmittaa, etten ehdi vastaamaan kaikille, enkä edes lukea kaikkia posteja. Ihmiset laittavat sellaisia viestejä, mitä lapsille yleensä kirjoitetaan. Se on minusta hirmuhauskaa.

Tanhupallon uteliaisuus ja ystävällisyys vetoaa monenlaisiin ihmisiin vauvoista vaareihin. Monet faneista ovat muistaneet Kitiä myös lahjoilla. Vuosien varrella kotiin on tullut kaikenlaista aina itse askarrelluista tervehdyksistä suklaarasioihin.

– Viimeisimpänä sain metallilangasta tehdyn taideteoksen. Siinä seisoivat kuparilangasta tehty Tanhupallo ja Karvamato sellaisella jalustalla. Olen saanut virkattuja ja ommeltuja Tanhupallo-pehmoleluja ja Karvamadon talutushihnoja. Ja kun Putouksessa oli Tanhupallon syntymäpäivät, sain suklaata ja pörrösukkia, Kiti kertoo.

Kiti Kokkonen yhteistyöstään äskettäin menehtyneen Matti ”Fredi” Siitosen kanssa: Jännitin hänelle soittamista

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Kiti Kokkosen hittihahmo kasvoi 30 vuotta: Olen kuulemma tosielämän Tanhupallo