Kirsti Paakkasen omaisille outo vinkki hautajaisissa – luottomies raivostui
Omaisille annettiin merkittävä vihje siitä, mitä kuolleen Kirsti Paakkasen omaisuudelle on tapahtunut.
Keskiviikkona (6.6.) Helsingin hovioikeudessa jatkui riita siitä, saako Kirsti Paakkasen luottomiehenä vuosia esiintynyt Kari Miettinen jatkaa Paakkasen omaisuuden pesänselvittäjänä vai ei.
Miettisen ja toisen
pesänselvittäjän laamanni Juhani Mäkisen pesänselvittäjän rooleja vastustaa
Kirsti Paakkasen lähin perillinen, jo 80-vuotias siskontytär Regina Paanala
syvän luottamuspulan vuoksi.
Outo vinkki hautajaisissa
Kun Kirsti Paakkasen hautajaisten muistotilaisuutta vietettiin tammikuun 21. päivänä 2022, eräs kutsuvieraista kertoi omaisille erikoisen huomion liittyen vainajan omaisuuteen.
- Meiltä kysyttiin, että olemme tietoisia siitä, että Kirstin tavaroita on kaupiteltu parturi-kampaajien suljetussa Facebook-ryhmässä, Regina kertoi oikeudessa.
- Se on fakta, jonka nämä meille asian kertoneet ovat nähneet. Kun kysyimme asiasta Miettiseltä, hän kuittasi, ettei ole Facebookissa, Regina ihmetteli.
Myös todistajana kuultu Regina Paanalan miniä kertoi asiasta samansuuntaisesti. Miettisen juristi Leo Koskenvuo grillasi häntä väittämällä, että he olivat syyttäneet Miettisen myyneen Paakkasen tavaroita Facebookissa.
- En ole väittänyt, että Miettinen olisi niitä tavaroita myynyt, mutta meidän tietojen mukaan joku niitä siellä Facebookissa on myynyt, miniä vahvisti.
Reginan ja miniän mukaan heillä oli täysi syy uskoa hautajaisvieraan huomioon. Miettisen juristin puheista sai sellaisen käsityksen, että Miettinen oli kysymyksestä syvästi loukkaantunut ja kiisti tällaisen tiedon.
Yksinäinen rollaattori
Regina ja hänen miniänsä pääsivät toukokuussa vierailemaan Kirstin Nizzan kodissa ja sen jälkeen käymään hänen Westendin kodissaan.
Westendin talon pihamaalla odotti surullinen näky, sillä sinne oli jäänyt talon emännän rollaattori. Kirstin kuolemasta on kaksi ja puoli vuotta.
- Huomasimme, että flyygelin takana oli muutama rekki vaatteita ja kasa pahvilaatikoita. Ne olivat kuulemma Ranskasta tuodut tavarat, Regina kertoi.
- Nizzan talo oli kuitenkin 7. kerroksinen ja täynnä arvokasta design-tavaraa sekä Kirstin vaatteita. Siellä oli myös arvokkaita liinavaatteita, aina Versacesta lähtien. Ei voinut mitenkään olla mahdollista, että tuossa nurkassa olisi ollut sellainen tavaramäärä, joka siellä Nizzan talossa oli, Regina kertoi.
Regina ja hänen todistajaan ollut miniä olivat vakuuttuneita siitä, että sekä Westendin että Nizzan kodista on kadonnut tavaraa.
- Siellä Nizzassa näytti siltä, kuin olisi kiireellä tyhjennetty paikkoja, jäljellä oli vain tyhjiä pahvilaatikoita. Kirstin irtaimisto oli erittäin arvokas, jopa yksittäinen Versacen mekko maksoi 10 000 euroa. Perunkirjassa irtaimisto on arvioitu vain 50 000 euron arvoiseksi, mikä ei missään tapauksessa pidä paikkaansa, miniä hämmästeli.
Esimerkiksi terassilla aiemmin ollut Eames-designtuoli oli kadonnut. Yksittäisen tuolin hinta on noin 2 000 euroa.
Epäselvät rahavirrat
Lisää luottamuspulaa pesänjakajiin tuo epäselvät rahavirrat, joihin Regina eikä hänen miniänsä ole saaneet omasta mielestään tarpeeksi hyvää selvitystä.
Miniä kertoi huomanneensa, että Miettinen, hänen
vaimonsa sekä poikansa olisivat saaneet Kirstiltä tai hänen yrityksensä kautta
yli 500 000 euroa vuosi 2015 – 2022 välisenä aikana.
Lisäksi epäluottamusta on lisännyt Kirstin tililtä tehdyt käteisnostot.
- Ei yli 90-vuotias nainen ole voinut itse näin menetellä, miniä hämmästeli.
- Meidän tietojen mukaan Kirstillä oli Nordeassa kaksi pankkitiliä. Toinen oli hänen eläketilinsä, ja toinen oli hänen henkilökohtaisten raha-asioiden hoitoon tarkoitettu tili. Tämän tilin tiliotteet menivät suoraan Miettisen kotiin, miniä ihmetteli ja kyseenalaisti voimakkaasti Miettisen toimintaa.
Sekä miniä että Regina Paanala kertoi, miten vaikeaa heidän on ollut saada tietoa pesänselvittäjiltä.
- Tietoa on pitänyt pyytää lukuisia kertoja ja sitä on tullut vähitellen, jos ollenkaan.
Saako Miettinen jatkaa?
Miettinen ja Mäkinen puolestaan kertoivat tehneensä kaiken oikein ja vetosivat oikeuteensa jatkaa pesänselvittäjinä, koska se on ollut vainajan toiveen mukaista.
He muistittivat myös päättyneestä poliisitutkinnassa, jonka perusteella mitään rikokseen viittaavaa ei löytynyt. Toisaalta vastapuoli kertoi toimittaneensa lisämateriaalia poliisille, ja heidän näkemyksen mukaan poliisitutkinta on edelleen kesken.
- Miettisen toiminta on ollut huomattavalla tavalla poikkeavaa, joten jo senkin vuoksi tulisi ulkopuolisen pesänjakajan ottaa tämä hoitaakseen. Kun taustalla on niin syvä epäluottamus Miettistä kohtaan, niin miksi hän haluaa pitää tästä tehtävästä kynsin hampain kiinni?, Reginan juristi Antti Linna ihmetteli.
Linna muistutti myös siitä, että testamentin perusteella Paakkasen koko omaisuus menisi säätiölle. Säätiössä elinikäistä valtaa pitää Miettinen hallituksen puheenjohtajana.
- Tällä on valtava henkilökohtainen merkitys Miettiselle ja siksi onkin perusteita epäillä, ettei hän puolueellisuutensa vuoksi kykene hoitamaan pesänselvittäjän roolia asianmukaisesti.
Hovioikeus antaa ratkaisunsa kuukauden sisällä.