Kirsi Salo elämänmuutoksestaan: En nouse enää lentokoneeseen

Kirsi Salo
Mainos
Mainos päättyy

Pääkaupungin sykkeessä aina viihtynyt takavuosien tv-tähti Kirsi Salo, 54, sai viime syksynä idean perustaa täysin uudenlaisen asumisen konseptin maaseudulle.

Onnellisten kylän ideana on, että sinne muuttaa ihmisiä, jotka haluavat pois kiireestä ja oravanpyörästä. Myös omavaraisuuteen pyrkiminen on tärkeää.

– Ryhdyin etsimään mahdollisimman edullista maata, sillä harvalla on varaa maksaa kodistaan satojatuhansia euroja. Lopulta Juvan kunta otti meihin yhteyttä, ja heidän aktiivisuutensa teki minuun suuren vaikutuksen.

Hyvinvointivalmentaja ei koskaan uskonut muuttavansa Suomessa pois Helsingistä. Yksi idea muutti kuitenkin kaiken.
Hyvinvointivalmentaja ei koskaan uskonut muuttavansa Suomessa pois Helsingistä. Yksi idea muutti kuitenkin kaiken.

Sinkkuna maalle muuttanut Kirsi Salo hakee rinnalleen kunnon miestä: ”Etsin raavasta soturia!”

Mainos
Mainos päättyy

Kirsi on aiemmin työskennellyt muun muassa talousneuvojana. Hän sanoo, ettei ole koskaan pyrkinyt rikastuttamaan ihmisiä vaan auttanut vaurastumaan ilman velkataakkaa.

– Loppujen lopuksi olen kuitenkin aina pyrkinyt auttamaan ihmisiä kohti onnellisuutta. Kaikki työ, mitä itse olen elämässäni tehnyt, on johtanut pois materialismista kohti vapautta ja Onnellisten kylää.

Kirsi aikoo pitää myös rakkaan Helsingin-kotinsa. – Rakastan sitä, se on aivan ihana. En halua koskaan myydä asuntoa, sillä se on kuin perheenjäsen. Jätänkin sen pojilleni perinnöksi.
Kirsi aikoo pitää myös rakkaan Helsingin-kotinsa. – Rakastan sitä, se on aivan ihana. En halua koskaan myydä asuntoa, sillä se on kuin perheenjäsen. Jätänkin sen pojilleni perinnöksi.

– Rakastan luontoa, se on minulle elävä olento. Minulla onkin vastuu kohdella sitä kuin toista ihmistä tai eläintä. Ei minulla ole oikeuksia sitä kohtaan kuten ei bussipysäkillä vieressä seisovaa ihmistäkään kohtaan.

Ei mitään mummonmökkejä! Kirsi Salo esittelee Onnellisten kylä -konseptinsa: Tavoitteena omavaraisuus

Kirsi ei pidä mahdottomana, että jäisi Juvalle loppuelämäkseen.

– Kaipaan rauhaa, saan valtavan tyydytyksen yksinkertaisesta elämästä. En usko, että nousen enää koskaan lentokoneeseen. Ei minulla ole enää tarve mennä yhtään minnekään.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Kirsi Salo elämänmuutoksestaan: En nouse enää lentokoneeseen