Kimi sai hellyttävän rakkauskortin – 46 vuotta tänään

Kimi Matias täytti tänään 46 vuotta.
Tänään (pe 17.10.) synttäreitään viettävä, nykymaailman tunnetuimpiin suomalaisiin kuuluva Kimi Räikkönen nosti Instagramissa synttärinsä esiin hyvin jäämiesmäisesti.
Arkistovideo Minttu Räikkösen historiasta
Hän suostui ilmoittelemaan 46-vuotispäivästään vain yhdellä ainokaisella, 24 tunnin ajan Instassa näkyvällä tarinalla. Ja tuokin tarina on alkujaan Minttu-vaimon luoma, jonka Kimi vain julkaisi uudeellen omalla tilillään.
Uudelleenjulkaisuun on toki ollut helppo heltyä. Kukapa vanhempi ei tuntisi sydämensä väräjävän haavanlehden vailla, kun omat lapset ovat askarrelleet täydestä sydämestä tulevan onnittelukortin.
Tarina on nähtävillä sekä Mintun että Kimin Insta-tileillä lauantaiaamuun asti.
"Maailman paras isi kuuluu minulle!"
Kortissa on pääosassa onnittelu- tai oikeammin kiitosteksti.
– Olen niin onnekas kuin vain voi, kun maailman paras isi kuuluu minulle, isoon oranssiin korttiin on kirjoitettu tussilla jättikirjaimin.
Englanninkielisen isi- eli daddy-sanan A-kirjain on korvattu korttiin sinisellä värillä painetulla kämmenenjäljellä.
– Hyvää syntymäpäivää, me <3 sinua, kortin oikeassa alareunassa lukee.
Vasemmassa reunassa lukee toinen tervehdys sydämenkuvien, tähtien ja hymiöiden keskelle.
– Rakastan sinua niin paljon, aina kuuhun ja takaisin!
Mintun oma viesti kera sydänten
Kortin käsiala kertoo, että 10-vuotiaalla Robinilla tai 8-vuotiaalla Riannalla on verrattoman siisti ja tyylittelevä käsiala. Mahdollista olisi myös, että Minttu-äiti on vähän jelppinyt kortin tekstauksissa.
Robinin Robinin ja Riannan pikkusisko Grace on nyt kaksivuotias.
Lasten ja perheen elämää näkyy enemmän Mintun kuin Kimin Insta-tilillä. Robin on lahjakas mikroautoilija, ja Rianna puolestaan viihtyy voimistelun parissa.
Lasten onnittelukortista julkaisemansa tarinan päälle Minttu on kirjoittanut oman tervehdyksensä.
– Hyvä syntymäpäivää peruskalliollemme! Kaikkien aikojen paras aviomies ja isä. Rakastamme sinua vailla loppua, vaimo ja äiti kirjoittaa vapaasti suomentaen.
Rakkauden viestiä synttärisankarille korostaa jälleen parin sydäntä.