Kimi Räikkönen ja Minttu: näin päättyi viinariita!

Kimi Räikkönen ja Minttu: näin päättyi viinariita!
Kimi Räikkönen ja Minttu: näin päättyi viinariita!
Mainos
Mainos päättyy

F1-kuljettaja Kimi Räikkönen ja häneen yhdistetty, lentoemäntänä työskentelevä Minttu ajautuivat sanaharkkaan Helsingin yöelämässä viime sunnuntaina.

Kaksikko saapui puolen yön aikaan Helsingin Punavuoressa sijaitsevaan Restroom-karaokeravintolaan, jossa olivat jo muun muassa näyttelijä Jasper Pääkkönen, elokuvaohjaaja Antti Jokinen ja juontaja Antero Vartia.

- Kimi tuli paikalle hieman ennen puolta yötä Minttunsa kanssa kahdestaan. He liittyivät seurueeseen ja menivät istumaan ravintolan kulmaan, Seiskalle kerrotaan.

Porukka vietti railakasta iltaa, mutta silminnäkijöiden mukaan Minttu oli omissa oloissaan ja hyvin yksinäisen.

- Hän joi vain Kokista, kun muu seurue kumosi drinkkejä. Suurin osa porukasta innostui laulamaan karaokekappaleita, ja Kimikin lurautti Hetki lyö –kappaleen.

Mainos
Mainos päättyy

Yhden jälkeen yöllä bileporukka alkoi pohtia seuraavaa avoinna olevaa ravintolaa, koska Restroomissa alkoi valomerkki lähestyä.

- Minttu ei pitänyt ajatuksesta, että Kimi lähtee jatkamaan biletystä vielä toiseen ravintolaan. Heillä tuli asiasta suukopua, joka kärjistyi kiivaaseen riitaan, sivulliset kertovat.

Kimi päätti lähteä kavereidensa kanssa Erottaja-karaokeravintolaan, ja Minttu lähti eri taksilla kotiin.

Formulastara viihtyi Erottaja Barissa lähes neljään saakka.

Seiskan tietojen mukaan Kimiltä katosi viikonlopun tiimellyksessä ainakin lompakko...

KATSO MYÖS:

Kimi Räikkösen Minttu on myös hottis fitness-malli – katso kuvat!

Mainos
Mainos päättyy

Tässä he ovat: Kimi Räikkönen ja uusi rakas Minttu – kuva!

Näin Kimi Räikkönen laulaa karaokea – video!

NEWS torstai - Kimi Räikkönen löysi rinnalleen uuden rakkaan?!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan