Kike Elomaa vuosikymmeniä kestäneestä avioliitostaan: ”Ei aina mene hirveän hyvin!”

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa, 64, ja hänen Kimmo-puolisonsa ovat pian olleet naimisissa jo kunnioitettavat 42 vuotta. Pitkän yhteisen taipaleen varrelle on mahtunut sekä iloa että surua.
– Kuten kaikilla pariskunnilla, meilläkään ei aina mene hirveän hyvin, mutta joskus taas sujuu loistavasti.
– Meillä on ollut kohokohtia, jollaisia emme olisi voineet koskaan kuvitellakaan! Olemme läpikäyneet myös monet myrskyt, mutta ei niitä vanhoja kannata liikaa murehtia. Kunnioitamme toisiamme, ja yritän elää niin, että olen sinut tekojeni kanssa.

Pariskunnalla ei ole lapsia.
– Meillä on kaksi koiraa, Marski ja Sylvi-Tuulikki. Niiden kanssa tulee liikuttua paljon. Pidämme niitä omina lapsinamme, koska muita lapsia ei ole, Kike toteaa ja vakavoituu silminnähden.
– Olisin kyllä aina halunnut lapsia. Olin jo yli viisikymppinen havahtuessani lopullisesti siihen, että voi hyvä ihme, miten tässä oikein näin kävi!
Kansanedustaja Kike Elomaa, 64, havahtui lapsettomuuteen: ”Olisin yhä valmis äidiksi!”