Kiekkotähti Marko Jantunen huumehelvetistään: Minut uhattiin tappaa!

Lahtelainen kiekkolegenda, maajoukkueessakin pelannut Marko Jantunen on muuttunut mies. Kun Seiska tapasi Markon viimeksi helmikuussa 2015, entinen jääkiekkoilija oli vielä huumedemonin tiukassa otteessa. Marko tunnusti tuolloin Seiskalle olevansa narkomaani. Puoli vuotta myöhemmin hän pääsi vihdoin hoitoon.
– Tukihenkilöni ilmoitti, että hän on löytänyt minulle päihdehoitojen Rolls-Roycen. Hän vei minut 14. syyskuuta Riihimäelle Avominne-klinikan päihdeinfoon ja jätti sinne. Siitä alkoi 28 päivän intensiivinen hoitojakso. Nyt olen ymmärtänyt, että päihdeongelmani on sairaus, hyvinvoiva Marko Jantunen kertoo.
Tänään ilmestynyt Läpi Helvetin -kirja kertoo kipeän rehellisen tarinan Marko Jantusen päihdekierteestä ja raitistumisesta. Teoksen on kirjoittanut urheilutoimittaja Marko Lempinen.
Ennen raitistumista Markolla meni lujaa jopa narkomaanin mittapuulla. Varsinaista huumekoukkua vaarallisempaa oli kuitenkin se, että elämäntapa velkaannutti Markon pahasti.
– Kun pääsin hoitoon, olin täysin päihderiippuvainen ja 60 000 euroa velkaa. Kiitän joka aamu sitä, että olen kovalla työllä saanut velat lähelle nollaa. Raitistumisen lisäksi tärkeimpiä arvojani on se, että maksan takaisin jokaisen satasen, jonka olen velkaa, Marko vannoo.
Lahden kaduilla velkaantuminen tarkoitti käytännössä sitä, että entinen jääkiekkoilija oli loppuaikoina hengenvaarassa. Hän kertoo kirjassaan, että velkojat pitivät asetta narkkarin ohimolla useita kertoja.
– Yhdessä tilanteessa sanoin itse, että ”Anna tulla” ja ohjasin velkojan mutkan ohimolleni. Sanoin, että eivät kai asiat vielä niin huonosti ole, että pitää painaa liipaisimesta. Ymmärsin, että velkaantumisessani ja päihdeongelmassani ollaan niin pitkällä, että jonkun pitää kohta painaa minusta ilmat pihalle.
Lue lisää Marko Jantusen huumehelvetistä uusimmasta Seiskasta.