Keväinen vieroitushoito ei auttanut - pitkäaikainen riippuvuus tappoi Glee-Coryn?

Glee-teinisarjassa futarikomistus Finn Hudsonia näytellyt Cory Monteith, 31, kuoli lauantaina 13. heinäkuuta hotellihuoneessaan Vancouverissa, Kanadassa.
Vancouverista kotoisin oleva Cory Monteith löydettiin hotellihuoneestaan lauantaina aamupäivästä. Löydän teki henkilökunta, joka oli huolestunut, kun mies ei kirjautunut hotellista ajallaan ulos.
Kuolemaa edeltäneenä iltana Cory oli käynyt ystävineen useammassa yökerhossa, mutta hotellin valvontakamerakuvasta näkyy tähden palanneen huoneeseensa yksin. Poliisi epäile kuolemaan liittyvän rikosta.
Monteithin tiedettiin seurustelevan Glee-kollega Lea Michelen, 26, kanssa. Sarjassa pääpariskuntaa näyttelevä kaksikko tapasi Gleen kuvauksissa jo vuonna 2009, mutta heidän seurustelunsa alkoi kuitenkin vasta vuonna 2012.
Lean lähipiiristä toivotaan, että tähti saa surra rauhassa julkisuudelta, lähipiirinsä tukemana. Lea ei ole kommentoinut poikaystävänsä kuolemaa.
Monteithin kamppailu päihderiippuvuutta vastaan alkoi jo 13-vuotiaana. Vieroitukseen hän joutui ensimmäisen kerran 19-vuotiaana. Viimeisen visiitin vieroitukseen hän teki maaliskuun lopulta huhtikuun 26. päivään, ja tähden lähipiirin mukaan hän voi kyseisen hoidon jälkeen hyvin. Tyttöystävä Lea Michele kommentoi tuolloin Coryn vapaaehtoista vieroitukseen menoa:
- Rakastan ja tuen Corya ja olen hänen vierellään. Olen kiitollinen ja ylpeä, että hän teki tämän päätöksen, Lea jutteli huhtikuussa People-lehdelle.
Cory oli jo allekirjoittanut sopimuksen Gleen seuraavalle kaudelle. Myös seuraavan kauden promo-kuvat oli jo otettu.