Kesäillan valssi -tähti Sari Tamminen kiireellisesti leikkaukseen – kertoo nyt päivän kunnon: ”Pienestä mustelmasta tullut pikku juttu”
Kesäillan valssista jo 1990-luvulta alkaen tutuksi tullut juontaja Sari Tamminen, 53, kertoi viime torstaina Facebookissa kärsineensä jo kuusi viikkoa kummallisista korva- ja pääkivuista sekä kuumeilusta.
Kertomustaan Sari oli kuvittanut sairaalan tippapulloilla.
Juontaja kertoi julkaisussaan, että erikoisille oireille on vihdoin löytynyt syy. Kyseessä oli tulehduspesäke ohimon seudulla. Se saatiin paikannettua vasta pään magneettikuvauksella.
Sari joutuikin keskiviikkona nopeasti leikkauspöydälle. Hän kertoo kärsineensä leikkauksen jälkeenkin vielä kovista kivuista.
Seiskan tavoittama Sari vakuuttaa kaiken olevan nyt onneksi hyvin.
– Olen kunnossa. Kesti vain vähän aikaa löytää tämä vaivan syy. Nyt olen oikeastaan ihan terve jo.
Suosikkijuontaja Sari Tamminen lähellä onnettomuutta – bussipysäkki pelasti hengen!
Sari kertoo, että leikkauskin oli vain pieni rutiinitoimenpide.
– Pienestä mustelmasta tullut pikku juttu, ei mitään sen ihmeellisempää.
Sari pääsi jo leikkausta seuraavana päivänä kotiinsa toipumaan.
Juontaja kiittelee vuolaasti Tampereen yliopistollisen sairaalan henkilökuntaa hyvästä hoidostaan. Hän muistuttaa kaikkia olemaan iloisia terveistä päivistään.