Kauneuskirurgilla ravannut Joni Hesselgren katuu tätä leikkausta

Joni on muokannut kasvojaan sekä Suomessa että Turkissa, mutta yhtä operaatiota hän katuu turhan rahanmenon vuoksi.
Mediapersoona Joni Hesselgrenin, 28, kasvot ja keho ovat kokeneet muutoksia viime vuosien aikana, kun hänelle on tehty kauneuskirurgisia toimenpiteitä.
Ensimmäinen niistä, leuan rasvaimu, tehtiin viisi vuotta sitten ja Jonilta imettiin kokonaisuudessaan ”0,8 desiä paskaa ulos”, kuten tubettaja itse muotoili huhtikuun 2019 videollaan Youtubessa.
Joni kuitenkin toteaa nyt, että olisi mieluummin tehnyt operaation ulkomailla kuin Suomessa.
– Kadun rahallista menetystä, koska Turkissa olisi tehty rasvaimun päälle kiinteyttävä J-Plasma -toimenpide, jolloin jälki olisi ollut esteettisesti parempi. Se oli 2 500 euron operaatio, eikä se tehnyt periaatteessa mitään, Joni harmittelee.

Vielä yksi rasvaimu?
Viime vuoden alussa Joni kävi koko keskivartalon rasvaimussa, jossa muokattiin niin selän kuin vatsankin puolta. Se kustansi 6 000 euroa.
– Halusin saada vatsalihaksia esiin ja hiukan kiinteyttää kehoani.
Syksyllä Joni ehkä aikoo vielä mennä keskikasvojenkohotukseen, lip liftiin eli ylähuulen kohotukseen sekä leukalinjan ihon kohotukseen. Aikaa operaatioille hän ei kuitenkaan ole vielä varannut.
– Se ei olisi mikään superkireyttävä, vaan kevyt ja sileyttävä toimenpide. Haluan eroon nasolabiaalijuonteista ja se voisi tasoittaa aknearpianikin, Joni pohdiskelee.
Nasolabiaalijuonteet ovat nenän alaosasta suupieliä kohti meneviä juonteita.

Kasvot ovat työväline
Rasvaimuilla Joni on tavoitellut sitä, etteivät hänen paikkansa vanhempana roikkuisi. Joni myös haluaa olla edustava, koska sanoo kasvojensa ja kehonsa olevan tärkein työvälineensä.
– Kyllähän sitä haluaa näyttää hyvältä telkkarissa ja somessa, koska työskentelen naamallani. Sitä uskoisi, että ”tarve” leikkauksiin olisi syntynyt ihmisten kommenteista, mutta eivät ne mene ihon alle. Enemmän kyse on siitä, kuinka näen itseni. Kameran kautta itseään katsoo tosi kriittisesti.
– Ei minun tarvitse mennä mihinkään limboon, että kävisin kymmenissä leikkauksissa, mutta voi sitä vähän mennä nips ja naps laittamaan pieniä asioita kuntoon. Kuten esimerkiksi nenän. Mielestäni nenäleikkaus pitäisi olla kansalaisoikeus. Jokaisen pitäisi päästä ainakin kerran valtion piikkiin nenäleikkaukseen!
