Katso logo

Katso video! Hannu Pikkarainen irrotteli karaokebaarissa Tuure Boeliuksen kanssa – Martina fiilisteli Vanajanlinnassa

Hannu Pikkarainen
Mainos
Mainos päättyy

Itsenäisyyspäivänä karaokebaari Walliksen asiakkaat bongasivat tutun hahmon mikrofonin varresta, kun Martina Aitolehden rakkaana tutuksi tullut ex-jääkiekkoilija Hannu Pikkarainen innostui lauluhommiin.

– Hannu oli niin innokas esiintymään, ettei meinannut malttaa omaa vuoroaan.

– Lopulta henkilökunta joutui toppuuttelemaan innokasta miestä. Työntekijä taisi käskeä Hannua ”olemaan edes joskus hiljaa”, Wallisesta hihitellään.

Ilta huipentui Hannun ja Tuure Boeliuksen yhteisesitykseen.

– En ehkä sanoisi, että sitä karaokea varsinaisesti Hannun kanssa lauloin. Hän tosiaan lauloi, ja esitykset olivat näyttäviä, mutta luovutin niin sanotusti show’n hänelle, Tuure kertaa sunnuntai-illan tapahtumia.

Mainos
Mainos päättyy

– Olemme tavanneet Hannun kanssa kerran aikaisemmin. Olimme ystävieni kanssa tuolla baarissa, ja Hannulla oli meno päällä. Ymmärsin, että hän oli tullut sinne yksin odottamaan omia ystäviään. Hän oli ehkä hiukan seuraa vailla ja päätyi meidän kanssamme istumaan. Hän oli tervetullut, eikä siinä mitään sen kummempaa.

Syyte raiskauksesta! Martina Aitolehden rakas Hannu Pikkarainen joutuu oikeuteen!

Seiskan tarkkaavaiset lukijat huomasivat, ettei Hannun seurassa nähty Martina Aitolehteä.

– Pitää paikkansa, Martina oli samaan aikaan Vanajanlinnassa firmansa pikkujouluissa, Seiskan tavoittama Hannu kertoo.

Hannun mukaan ilta jatkui mukavasti.

– Olin viettämässä kaverini kotisynttäreitä, Hannu kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

Ex-jääkiekkoilijan somekuvat paljastavat, että mies on melkoisen lihaksikkaassa kunnossa.

– No joo, olen treenannut ahkerasti. Jopa kaverit ovat viime aikoina ihmetelleet, ettei äijää näy enää missään, Hannu naurahtaa.

– Treenaaminen tekee hyvää, etenkin pääkopalle, hän jatkaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Katso video! Hannu Pikkarainen irrotteli karaokebaarissa Tuure Boeliuksen kanssa – Martina fiilisteli Vanajanlinnassa