Katso logo

Katso kuva! Johanna Tukiainen muutti radikaalisti tyyliään: "Olen saanut kutsumanimen Pamela Anderson"

Johanna Tukianen
Mainos
Mainos päättyy

Johanna Tukiainen, 44, päivittelee tuoreita kuulumisiaan julkisella Faccbook-tilillään.

Johanna kertoo eilen julkaistussa päivityksessään tehneensä suuren muodonmuutoksen. Kohublondina tunnettu Johanna on nimittäin leikannut hiuksensa lyhyiksi. 

Johannan tavaramerkiksi muodustuneet pitkät kutrit ovat nyt osa historiaa, sillä hänellä on nykyään lyhyt blondi polkkatukka.

– Lyhyet hiukset vaihteeksi. Minulla ei ole ollut lyhyitä hiuksia vuosiin, yleensä olen aina käyttänyt pitkiä pidennyksiä, Johanna kirjoitti kuvan oheen vapaasti suomennettuna.

Mainos
Mainos päättyy

– Luonnollinen hiusvärini on ruskea. Vielä näytän aika söpöltä, vaikka vanhenen, Johanna mainitsi vapaasti suomennettuna.

Johanna Tukiaisen Bella-koira kuoli - kohublondi syyttää rokotetta: "Uskon, että sillä oli vaikutusta..."

Kohublondi halusi vielä kertoa lisätietoja asustaan. Hän mainitsee ostaneensa uuden paidan itselleen, minkä lisäksi hän hankki myös samanlaisen tyttärelleen.

Johanna on esimerkiksi Instagram-tillillään kertonut käyneensä aiemmin treffeillä. Ilmeisesti rakkausrintamalla menee hyvin, sillä hän  mainitsee saaneensa uuden lempinmen.

Halinalle neule: täällä Tukholmassa on muoti mm.nalleja, ostin samaa style myös tyttärelleni. Halinalle mekon ja useita paitoja jne. Täällä Ruotsissa minusta pidetään, ainakin miehet pitää. Olen saanut kutsumanimen "Pamela Anderson.", Johanna kirjoittaa.

Veijo Lallille tuomio Johanna Tukiaisen pahoinpitelystä

Mainos
Mainos päättyy

Seiska kertoi lokakuussa, että Johanna tuomittiin törkeästä lapsikaappauksesta Attundan käräjäoikeudessa.

Hän sai rikoksesta kolmen vuoden valvontarangaistuksen. Lisäksi hänet on määrätty psykiatriseen hoitoon. Tuomio on lainvoimainen.

Katoamistemppu oikeudessa! Johanna Tukiainen joutuu taas telkien taakse

Johanna joutuu myös maksamaan tyttärelleen vahinkokorvauksia 27 700 Ruotsin kruunun edestä eli noin 2 500 euroa korkoineen. Korvauksia perustellaan lapselle aiheutuneesta häpäisemisestä, kivusta sekä tilapäisestä haitasta.

Lisäksi Johannan pitää maksaa noin 70 euron rikosuhrimaksu. 

Viikon Kääk-juorut: Johanna Tukiaisella raju huutoriita

Johanna Tukiainen ja veijo lalli
Johanna ja Veijo lähtivät Ruotsista pakomatkalle Tanskan kautta Saksaan ja Ranskaan. Seiskan tietojen mukaan myös Veijoa epäillään rikoksesta.
Mainos
Mainos päättyy

Vankeustuomiota ei määrätty ensisijaiseksi rangaistukseksi, sillä rikosseuraamuslaitos on selvityksessään päätynyt siihen, että Johannan toimintaa tulee valvoa jatkossakin.

Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan valvontarangaistuksen avulla voidaan ehkäistä se, ettei Johanna jatkossa syyllisty rikoksiin. Sen avulla hänen toivotaan sopeutuvan myös paremmin yhteiskuntaan.

Johanna Tukiaisen karanneen koiran mysteeri selvisi – löytyi yllättävästä paikasta

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan