Katri Helenalta poikkeuksellinen ulostulo: "Nostan käden pystyyn virheen merkiksi"

Katri Helenalta poikkeuksellinen ulostulo: 'Nostan käden pystyyn virheen merkiksi'
20100124, Tuomiokirkko, Helsinki. Tukikonsertti Haitin maanjäristyksen uhreille. Kuvassa Katri Helena Kalaoja. 7 päivää / Matti Matikainen.

Suosio yllätti iskelmäkuningattaren.

Mainos
Mainos päättyy

Vuosikymmenten ajan laulullaan ihastuttanut Katri Helena, 78, painaa edelleen keikkoja tuttuun tyyliinsä. Fanikuntakin on vankka, ja laulajan suosio järkkymätöntä tänä päivänäkin.

Katri Helena tiedottaa Instagramissa jatkaneensa konserttejaan lauantaina (23.3.). Katri Helena kiittelee Instagramissa sitä, että yleisössä näkyi monia uusia Katri Helena -fanipaitoja.

Paitojen suhteen kävi kuitenkin kömmähdys. Asiasta kertoo Katri Helenan mies ja manageri Tommi Liimatainen.

- Nostan käden pystyyn virheen merkiksi. KH paitojen kysyntä ylitti tarjonnan ja en pystynyt hahmottamaan noin suurta kysyntää heti alkuun, vaikka minua siitä myynnin puolelta ohjeistettiin, paitojen yllättävästä suosiosta kerrotaan.

Mainos
Mainos päättyy

Tällaisena et ole nähnyt Katri Helenaa aiemmin!

Katri Helena esiintyi myös alkuvuodesta UMK:ssa.
Katri Helena esiintyi myös alkuvuodesta UMK:ssa.

Paidat loppuivat siis kesken, mutta iskelmätähti vakuuttaa, että paidatta jääneet saavat fanituotteensa postissa.

- Painokoneet käyvät nyt tänään sunnuntaina kuumina ja pyrimme saamaan Peurunka-Areenalle puuttuvat koot ja tuotteita niin suuren määrän kun mahdollista, Tommi vakuuttaa.

Katri Helenan tämän vuoden konsertit saivat alkunsa Salosta, josta reissu jatkuu Suomen kuntien lisäksi myös Tukholmaan ja esimerkiksi Seinäjoella järjestettävään Provinssiin. Muita Katri Helenan kesän festarikeikkoja nähdään esimerkiksi Santa Open Air -festareilla Rovaniemellä ja Tapiola Festivaalilla Espoossa.

Korvakorukatastrofi! Katri Helenan UMK-numerossa dramaattinen yllätys

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan