Katri Helena sai kutsun Linnan juhliin – näin hän valmistautuu koitokseen

Laulajalegenda saapuu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle puolisonsa Tommin kanssa.
Laulaja Katri Helena, 78, valmistautuu itsenäisyyspäivään hurjalla tavalla.
Katri Helena julkaisi kuvan, jossa pulahtaa jäiseen avantoon illan pimeydessä. Hän kurkistaa kameraa kohti veden varassa.
Laulaja kertoo toteuttaneensa tempauksen esiintymisensä jälkeen.
– Viimeinkin avantoon, konserttien jälkeen!!! Kello 22.30 ja -12C. Valmistautuminen Presidentin vastaanotolle 6.12.2023 on siis jo käynnissä, hän kirjoittaa kuvan ohessa.
Katri Helena sekä hänen rakkaansa ja managerinsa Tommi Liimatainen siis nähdään presidentin juhlavastaanotolla ensi viikolla.
Katri Helena avautuu uutuuskirjassa vessa-ahdingostaan
Kaksikko vahvisti asian viikonloppuna myös Tanssiin.fi:lle.
Katri Helenalta ilmestyi tänä vuonna elämäkerta, ja hän myös viettää 60-vuotistaiteilijajuhlaansa.
Hän on ollut kiertueella juhlavuotensa tiimoilta tämän syksyn aikana. Katri Helena kertoi lokakuussa, että ensi vuoden kesällä ovat hänen viimeiset festivaalikeikkansa.
Katri Helenalta isoja uutisia urastaan: "Olen päätynyt ratkaisuun..."

Muita itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle Presidentinlinnaan kutsuttuja ovat esimerkiksi laulaja Eini, kertoi aiemmin Ilta-Sanomat, sekä Ella Kanninen, kertoi Iltalehti.
Linnan juhlien komea "käsidesimies" teki paluun Ahtisaaren hautajaisissa
