Katja Ståhl paljastaa kovan peliliikkeensä Elämäni biisin koekuvauksista: ”Sanoin lähtiessäni, että te olette hulluja”
– Oikein hävetti, kun en ollut itse keksinyt niin hyvää ideaa. Se oli niin pirun hyvä konsepti, Katja Ståhl muistelee Seiskalle ensiajatuksiaan Elämäni biisistä.
Kultaisilla Venloilla ja kansainvälisillä pysteilläkin
palkittu Elämäni biisi viihdyttää suomalaisten lauantai-illoissa jo 5.
tuotantokaudellaan. Oli kuitenkin aika, jolloin koko musiikkiohjelma oli vasta
kehitysvaiheessa ja sille etsittiin sopivaa juontajaa.
Videolla Katja Ståhl kertoo Seiskalle kalliista hevosharrastuksestaan:
Sellainen ohjelmalle lopulta löytyikin. Ohjelmaa alusta asti menestyksekkäästi luotsannut Katja Ståhl palkittiin alkuvuonna pestistään historian ensimmäisenä vuoden juontajana Venla-gaalassa.
Katja paljastaa Seiskalle halunneensa alusta asti Elämäni biisin juontajaksi. Käsikirjoittaja Petja Peltomaan luoma konsepti teki häneen välittömästi vaikutuksen.
– Oikein hävetti, kun en ollut itse keksinyt niin hyvää ideaa. Se oli niin pirun hyvä konsepti ja ohjelma tuntui minusta heti jotenkin tosi luonnolliselta, Katja muistelee.
Tv-katsojat kitisevät Elämäni biisin vieraista – Katja Ståhl tykittää takaisin: ”Mitä väliä?”
Ikimuistoiset koekuvaukset
Silti Katjakin joutui aikoinaan käymään koekuvauksissa uutta juontopestiä varten.
– Ne järjestettiin eräällä konttorilla, jossa minulle esiteltiin ohjelman idea ja annettiin sitten vapaat kädet juontonäytteelle. Kai se sitten ihan hyvin meni, Katja hymähtää.
Katja Ståhl yllätettiin pahanpäiväisesti: ”Meinasin pyörtyä onnesta”
Hän uumoili jo tuossa vaiheessa, että ohjelmalla voisi olla aineksia menestyä. Tärkeintä oli kuitenkin ohjelman idea, joka sai pitkän linjan mediatyöläisen tosissaan innostumaan juontotehtävästä.
– Halusin jopa siinä määrin ohjelman juontajaksi, että kun koekuvaukset olivat ohi, niin sanoin lähtiessäni: ”Te olette hulluja, jollette valitse minua.” Onneksi he olivat viisaita.
Ei enää nauhoituksia
Elämäni biisi otti heti paikkansa suomalaisten sydämissä. Katja ei tosin ollut innoissaan siitä, että ohjelman ensimmäinen kausi nauhoitettiin. Neljä viimeisintä kautta on esitetty suorina lähetyksinä Tampereen Tohlopista.
– En ole oikein koskaan tehnyt nauhoitettuja ohjelmia. Sellainen tapa tehdä on itselleni jostain syystä tosi vaikeaa. Olen suorien lähetysten ihminen. Narisin siellä koko ajan, etten osaa tätä ollenkaan – että tämä on tämmöistä nykimistä.
Diandra kommentoi Elämäni biisin kohuttuja vierasvalintoja: ”En minä edes tiedä, ketä meille tulee”
Sittemmin Elämäni biisiä alettiin tehdä suorina lähetyksinä. Samalla Yle kehitti ohjelman ympärille tapahtuman paikalle saapuvalle studioyleisölle.
– Siellä on lämmittelijäesiintyjä, ihmiset voivat ottaa vähän drinksua ja napostella jotain ennen suoran lähetyksen alkua. Itselleni tärkeintä oli se, että ohjelmaa alettiin tehdä suorana. Sen jälkeen onkin ollut nousujohteista, Katja myhäilee.
Tykkää ajella Tampereelle
Espoossa asuva Katja ajelee mielellään kerran viikossa Tampereelle Elämäni biisin suoraan lähetykseen. Ohjelman alkuaikoina ajomatka tuntui pitkältä, mutta sittemmin suosikkijuontaja on oppinut hyödyntämään sitä.
– Käytän sen kahden tunnin ajomatkan siirtymisenä tunnelmasta toiseen. Kun olen perillä, olen myös valmis lähetykseen.
Katja Ståhl kommentoi katsojien kitinää Elämäni biisin vieraista:
Katja ei myöskään koskaan aja heti suoran lähetyksen jälkeen takaisin Espooseen, vaan jää aina ohjelman jälkeen Tampereelle yöksi.
– Siihen on parikin syytä. Ensinnäkin yöllä Tampereen motarilla voi olla noin 5000 peuraa ylittämässä tietä, Katja hymähtää.
– Toisekseen suoran lähetyksen jälkeisessä ylitilassa saisin kuitenkin vasta joskus aamukolmelta unta. Parempi siis nukkua siellä Tampereella ja saapua sitten aamulla uutena ihmisenä kotiin.
Lue lisää Katja Ståhlista torstaina ilmestyvästä Seiskasta!