Katariina Havukainen kertoo menneisyydestään voimistelijana: "Minun piti opetella hengittämään ja rentoutumaan"

Katariina Havukainen kertoo menneisyydestään voimistelijana: 'Minun piti opetella hengittämään ja rentoutumaan'

Lapsena ja teininä Katariina treenasi joukkuevoimistelua peräti viisi-kuusi kertaa viikossa.

Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä Katariina Havukainen kiertää myöhemmin tänä vuonna Suomea Jumppatytöt-produktionsa tiimoilta. Ensi keväänä joukkuevoimistelua käsittelevä esitys nähdään Kansallisteatterissa. 

– Suomi on joukkuevoimistelussa kymmenkertainen maailmanmestari, ja kukaan ei tiedä siitä lajista mitään, Katariina päivitteli Seiskalle Samppalinnan kesäteatterin Bonnie & Clyde -musikaalin ensi-illassa.

Katariina kertoo joukkuevoimistelun olevan naisvoimistelusta kehittynyt laji, jossa joukkueena tehdään esimerkiksi erilaisia hyppyjä ja vartaloliikeyhdistelmiä. 

– Se on vähän kuin muodostelmaluistelua, mutta matolla, hän vertaa.

Mainos
Mainos päättyy
Katariina kirjoittaa parhaillaan pitkää elokuvaa Solar Filmsille. – Elämäni on vähän tällaista freelancerin silppua!
Katariina kirjoittaa parhaillaan pitkää elokuvaa Solar Filmsille. – Elämäni on vähän tällaista freelancerin silppua!

Opettelin pois voimistelusta

Hän on ohjannut ja käsikirjoittanut teoksen näyttämöltä käsin kahden muun näyttelijän kanssa. Heillä on kaikilla joukkuevoimistelutausta.

– Olen viettänyt koko lapsuuteni ja teini-iän joukkuevoimistelun parissa. En ollut mitään Suomen huippua, mutta se oli todella intensiivistä harrastamista, viisi-kuusi kertaa viikossa taannoin treenannut Katariina kertoo.

– Teini-ikäni parhaat ystävät olivat joukkueesta. Heidän kanssa tuli esimerkiksi vedettyä ensikännit, ja muutenkin yhteisö oli kaikissa kokemuksissa läsnä.

Katariina kertoo löytäneensä lajin kautta esiintymisen, josta hän nautti jo silloin. Hän sai voimistelusta hyvän fyysisen pohjan, ja kertoo tuntevansa kehonsa hyvin ja urheilevansa edelleen paljon.

Mainos
Mainos päättyy

– Voimistelusta oli myös paljon poisoppimista. Olin oppinut pitämään koko kehon jäykkänä ja tiukkana, ja minun piti opetella hengittämään ja rentoutumaan. Teatterikoulussa opin toisenlaista liikettä. 

Grilliherkut omasta kasvimaasta

Töiden ohella Katariinan kesä menee puutarhanhoidossa. Hänellä on oma pieni viljelmä kotipihallaan.

– Minulla on sellainen pieni kasvihuone. Muutin pari vuotta sitten sellaiseen kotiin, missä on piha, ja minulla kasvaa tomaatteja, kurkkua, kesäkurpitsaa..., hän luettelee.

Kesään kuuluu luonnollisesti myös ulkona grillaaminen.

– Lempigrilliherkkuni on grillikasvikset hyvällä marinadilla, ja saan ne omasta maasta!

Mainos
Mainos päättyy
Katariinalla oli avecinaan Samppalinnan kesäteatterissa ystävänsä, näyttelijä Mikko Kauppila.
Katariinalla oli avecinaan Samppalinnan kesäteatterissa ystävänsä, näyttelijä Mikko Kauppila.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan