Karita Tykkä

Karita Tykkä menetti äitinsä, nyt lapsi suuntaa mummolaan ilman mummoa: "Toivon, että jokainen osaisi arvostaa elämää"

Kotimaa | 23.06.2021 11:40

Malli, juontaja ja valmentaja Karita Tykkä kertoo Instagramissa usein elämästään. Hän jakaa seuraajiensa kanssa ilojaan ja surujaan. Talvella Karita kertoi Instagramissa menettäneensä äitinsä. Karitan äiti sairasti pitkään ALS-tautia. ALS on motoneuronisairaus, jossa lihaksia käskyttävät liikehermot tuhoutuvat vähän kerrallaan. 

Tuoreessa julkaisussaan Karita kertoo ensimmäisestä kesästään ilman äitiään. Hän kutsuu yhä vanhempiensa kotia "mummolaksi", vaikka siellä asuu enää hänen isänsä. Suosittu sometähti kertoo iloitsevansa ajastaan puolisonsa kanssa, mutta ikävöivänsä samalla poikaansa. Näet julkaisun myös täältä.

- Vaikka nyt saakin tehdä rauhassa töitä, keskittyä puolisoon ja ihanaan yhdessäoloon, on samaan aikaan myös näin kolmen päivän erossaolon jälkeen jo ikävä, Karita kuvailee.

Lapsi tuo mukanaan iloa

Hän iloitsee isänsä ja lapsensa hyvästä vuorovaikutuksesta.

- Samaan aikaan olen onnellinen, että isäni saa äitini valoon siirtymisen ja elämänsä rakkauden menettämisen jälkeen elämää taloonsa 24 h - lapsen riemun ja aidon läsnäolon, touhuamisen ja hetkessä elämisen -merkityksen.

Karita kertoo olevansa hyvin kiitollinen elämästään.

- Toivon, että jokainen osaisi arvostaa elämää. Arvostaa sitä jo nyt ennen kuin mitään tai ketään tarvitsee menettää, hän kirjoittaa.

Karitalla on Instagramissa yli 59 000 seuraajaa. Koskettava julkaisu on saanut alleen valtavasti kommentteja. Monet seuraajista kertovat samaistuvansa herkkään tekstiin. 

Karita Tykkä on vuoden 1997 Miss Suomi. Hänet tunnetaan myös ohjelmista Kaunis olo ja Elixir.

Teksti:Julia Aalto-Setälä
Kuvat:All Over Press
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!