Kansainvälinen tyttöjenpäivä – Maria Veitola jakoi kylmääviä muistoja lapsuudestaan: ”Minusta otettiin salaa valokuva, kun kuivasin itseäni rippileirillä”

Tänään maanantaina (11.10.) juhlitaan kansainvälistä tyttöjenpäivää. YK:n teemapäivää vietetäänkin tänä vuonna jo 11:nnen kerran.
Päivän kunniaksi julkisuudesta tutut naiset ovat julkaisseet Instagram-tileilleen päivityksiä aiheen tiimoilta.
Heidän joukossaan ovat muun muassa näyttelijä Reeta Vestman, toimittaja Laura Friman, sekä näyttelijä Krista Kosonen.
Krista Kososen jakamassa lapsuuskuvassa näyttelijä poseeraa kameralle vaaleanpunaisessa asukokonaisuudessa. Kuva on otettu aihetunnisteiden perusteella 80-luvulla.
Myös juontaja-toimittaja Maria Veitola on jakanut omaan Instagramiinsa kuvauksen lapsuutensa karuista kokemuksista tyttönä. Maria kertoo tekstissään, kuinka sai lapsena kasvaa ilman ulkonäköpaineita.
Maria Veitolan vaatekaappi on Suomen kirjavin – suosikkijuontajan sorkkasaappaat hurmaavat!
- Kun olin tyttö, ei ollut sosiaalista mediaa tai internettiä. En nähnyt missään täydellisiä vartaloita tai virheetöntä ihoa, Maria kuvailee päivityksessään.
Naiseksi kasvaessaan Maria kertoo asioiden kuitenkin muuttuneen.
- Kehoni muuttui ja yht'äkkiä se tuntui kuuluvan kaikille muille, paitsi itselleni.
Maria jatkaa tekstissään, kuinka toisessa koulussa olleet pojat laittoivat tyttöjä "paremmuusjärjestykseen ulkonäön mukaan".
- Niitä, jotka kehittyivät varhain, kutsuttiin huoriksi. Rintaliivejä räpsittiin auki kesken koulupäivän. Tissejä puristeltiin, haaroja kourittiin, Maria muistelee.
Hän kertoo tekstissä myös tapauksesta, jossa häntä kuvattiin teini-ikäisenä salaa.
- Minusta otettiin salaa valokuva, kun kuivasin itseäni rippileirillä suihkun jälkeen pukuhuoneessa. Myös aikuiset miehet viheltelivät perään ja ehdottelivat törkeitä.
Mitä? Sanna Marin paljastaa telkkarissa: "Meikkaan näyttääkseni ikäistäni vanhemmalta"
Ikävien kokemuksien seurauksena Maria kertoo ommelleensa itselleen suuria kaapumaisia vaatteita peittääkseen kehonsa.
- Minä halusin vain kasvaa omassa tahdissa, omaan suuntaani. Olla muutakin, kuin muiden himojen kohde, Maria jatkaa pohdintaassa.
Tekstin lopussa Maria kehottaa ihmisiä antamaan tyttöjen olla ja kukoistaa. Tekstin rinnalle hän on päivittänyt lapsuuskuvan itsestään. Kuvassa alakouluikäinen Maria roikkuu voimistelurenkaissa leveästi hymyillen.
Koko Marian kirjoittama teksti on luettavissa alta löytyvän Instagram-kuvan yhteydestä.