Kämppikset-tähti Thelma Siberg kärsi epävarmuudesta: ”Viimein luotan, että olen näyttelijä”

Thelma Siberg
Mainos
Mainos päättyy

Teini-iässä uransa aloittanut näyttelijä Thelma Siberg, 30, koki pitkään ammatillista epävarmuutta, koska ei monien kollegojensa tavoin ollut hankkinut teatterialan koulutusta. Ei ollut aikaa, sillä ensimmäisen tv-työnsä Thelma sai lukion toisella luokalla Uusi päivä -sarjasta, jossa vierähtikin kahdeksan vuotta.

– Viimein luotan, että olen näyttelijä ja saan tehdä näitä töitä. Olen taidoillani osoittanut osaamiseni, eikä koulutodistuksia ole kyselty.

Kämppikset-sarjan tähti Thelma Siberg kohtasi erilaisen todellisuuden: En ollutkaan rento äiti

Kun Thelma näki Kämppikset-sarjan käsikirjoituksen, hän tiesi saaneensa unelmiensa roolin.

Mainos
Mainos päättyy

– Nautin paljon komedian tekemisestä. Hahmoni vaikutti mainiolta, nyt pääsisin näyttämään osaamiseni. Sarjan genre, ilmapiiri ja porukka ovat olleet ihan 10+, Thelma kertoo.

– Tein Uusi päivä -sarjaa kahdeksan vuotta. Kun se työ loppui, mietin, miten pärjään freelancerina. Töitä on kuitenkin riittänyt hyvin, Thelma sanoo.
– Tein Uusi päivä -sarjaa kahdeksan vuotta. Kun se työ loppui, mietin, miten pärjään freelancerina. Töitä on kuitenkin riittänyt hyvin, Thelma sanoo.

"Nyt sulla on se" - näyttelijä Thelma Siberg jakaa koskettavan muiston liittyen Uusi päivä-kollegaansa

Hän lukeutuu Kämppisten tiimin nuoreen näyttelijäpolveen, sillä kollegoihin lukeutuu monia alan legendoja, kuten Eeva Litmanen, Pertti Sveholm, Sinikka Sokka, Jukka-Pekka Palo ja Marja Packalén. Thelma seuraa mielenkiinnolla konkareiden työskentelyä.

Kämppiksissä Thelma näyttelee muun muassa Kiti Kokkosen kanssa.
Kämppiksissä Thelma näyttelee muun muassa Kiti Kokkosen kanssa.

– Se on hirveän opettavaista. Heiltä voi napata oppeja itselleenkin, Thelma sanoo.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti tästä.
 
Tuoreimman Seiskan löydät myös kaikista hyvin varustelluista Lehtipisteistä.
 
Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan