Kalle Palanderilla salasuhde 21 vuotta nuoremman blondin kanssa – jäänyt kiinni pettämisestä aiemminkin!

Seiska paljasti aikaisemmin, että ex-alppihiihtäjä Kalle Palanderilla, 40, on ollut salasuhde yli 20 vuotta nuoremman helsinkiläiskaunottaren kanssa.
Perheensä kanssa ulkomailla asuva Kalle matkustelee yhä töiden perässä silloin tällöin Suomeen. Näin myös viime syksynä, jolloin Kallen ja 19-vuotiaan naisen yhteydenpito alkoi yhteisen työprojektin tiimoilta.
Kalle Palanderilla salasuhde 19-vuotiaaseen blondiin – romanssi roihahti työpaikalla!

Kalle ja Riina-Maija Palander (o.s. Salminen) menivät naimisiin kesällä 2007. Pariskunnalla on samana vuonna syntynyt tytär sekä vuonna 2012 syntyneet kaksoset.
Liitto ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Seiska paljasti Kallen viettäneen yön blondin kanssa Rukan talvikauden avajaisten aikaan marraskuussa 2011. Sitä seurasi aviokriisi, jonka seurauksena Riina-Maija häipyi hetkellisesti pariskunnan Viron-kartanosta.
Kesällä 2016 Riina-Maija avautui MeNaisille miehensä pettämisestä. Seiskan tietojen mukaan Kallella ja Riina-Maijalla on riittänyt parisuhteessaan haasteita vielä senkin jälkeen.