Kaisa Liski siirtyi asuntobisneksestä ravintola-alalle: Stressi oli tappaa minut

Lämminsävyiset valot hehkuvat harmaan hallirakennuksen ikkunoissa. Sisällä häärää kaikkien tuntema kiinteistökuningatar Kaisa Liski, 52, joka asettelee kukkaruukkua kauniisti katetulle pöydälle.
Kaisa on jättänyt taakseen elämän kiinteistönvälittäjänä. Hän työskentelee nykyään perheyrityksen omistamassa lounasravintolassa Riihimäellä moottoritien kupeessa teollisuusalueella.
– Tänne voi tulla kuka tahansa, oli sitten puku päällä, työhaalareissa tai kesäsortseissa keskellä talvea, Kaisa sanoo televisiostakin tutulla itsevarmuudella.
Hän ei ole ravintolassa suinkaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Ennen kuin tuli tunnetuksi asuntokauppiaana, Kaisa oli ollut ravintola- ja hotellialalla jo 15 vuotta.
– Minulla on kokemusta lihanleikkuusta, samoin grillillä työskentelystä ja drinkkien tekemisestä.

Ideoita ja innostusta on ilmassa, vaikka Kaisa palasikin juuri pitkältä sairauslomalta.
– Meinasin aiemmin kuolla siihen stressitaakkaan. Sairauslomanihan loppui vasta toukokuussa, ja olin jopa teho-osastolla. Nyt olen onnellinen.
Kevään mittaan Kaisa oppi näkemään epäonnistumiset inhimillisinä. Hän salli itsensä olla heikko ja huono, mutta kertoo, että panttasi pitkään tietoa yrityksen kaatumisesta ja huonosta voinnistaan.
– Sain levätä ihan rauhassa – tai no en nyt ihan rauhassa. Pari oikeudenkäyntiä ja sellaista oli tuossa välissä, ja mitä nyt pikku konkurssikin.
Kaisalla on velkaa jopa 1,2 miljoonaa euroa.