fbq
Käärijä

Käärijä voittobileistään: ”Jouduin luovuttamaan ja lähdin pötköttelemään”

Suomen Euroviisuedustajaksi ylivoimaisella pistemäärällä valittu Käärijä arvioi Seiskalle, ettei sisäistä voittoaan varmaan vielä viikkoon.

– Vie hetken, että pääsen oudoista tiloista takaisin ja saan sykkeet alas. Odotan, että pääsen kotiin ja saunaan, Käärijä sanoo Seiskalle.

Käärijä superviikonlopun jälkeen: ”Minuun ei tällä hetkellä saa yhteyttä” - Benjamin Peltosen lohkaisu sai hurjan suosion

Oikealta nimeltään Jere Pöyhönen juhli voittoaan lauantaina UMK-finaalin virallisilla jatkoilla ja myöhemmin läheistensä kanssa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Halusin jakaa kokemuksen hyvien ystävieni kanssa ja siirryimme jatkoilta omaan paikkaan, jossa saimme olla rauhassa. Aika pian jouduin kuitenkin luovuttamaan ja lähdin pötköttelemään.

– Finaalissa kannustamassa oli lähes koko sukuni ja parhaat ystävät. Vanhempieni paikallaololla oli mieletön merkitys. He ovat nähneet vaikeatkin aikani, ja nyt sain näyttää, että kyllä minä pystyn johonkin, Käärijä kertoo liikutusta äänessään.

Lavajännityksen Käärijä kertoo taltuttaneensa kuuntelemalla raskaan rokin kulttibändi Rammsteinia pari tuntia ennen esiintymistään.
Lavajännityksen Käärijä kertoo taltuttaneensa kuuntelemalla raskaan rokin kulttibändi Rammsteinia pari tuntia ennen esiintymistään.

Näin Käärijä juhlisti UMK-voittoaan - Erika Vikmanilta tyhjentävä kommentti

Käärijä alkoi uskoa voittoonsa, kun ulkomaalaisilta raadeilta rapisi pisteitä.

– Tuli fiilis, että voi pojat, me tehtiin tämä! Kyllä siinä pieni mies herkistyi, kävin varmaan kaikki tunteet läpi. Kaikki on vähän hämärän peitossa, koko ilta tuntuu ihan unelta.

Tuleva koitos Euroviisuissa ei ainakaan vielä artistia jännitä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
Käärijän energinen esitys hurmasi suomalaiset, ja voitto heltisi ylivoimaisin pistein.
Käärijän energinen esitys hurmasi suomalaiset, ja voitto heltisi ylivoimaisin pistein.

– En jännittänyt UMK-finaaliakaan. Noin kolme tuntia ennen h-hetkeä oli vähän jännät paikat, mutta pistin sitten Rammsteinia korviin, niin rauhoituin.

Benjamin Peltonen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan – Käärijältä välitön kommentti!

Euroviisuissa Käärijällä on vain yksi tavoite: voitto.

– Totta kai uskon, että sama hurmio mitä tapahtui Suomelle, tapahtuu koko Euroopalle! Ei ole muuta vaihtoehtoa, me mennään tekemään se.

Lopuksi artisti paljastaa, miten hänen artistinimensä sai alkunsa.

– Pelasin joskus kavereiden kanssa pelikonetta ja voitin pienen rahasumman. Hyvä ystäväni sanoi, että jäbä on käärijä, euroviisuedustaja nauraa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.