Käärijä laiminlöi läheisensä: Siihen tulee muutos

Hurja keikkatahti ja kiire ovat syöneet aikaa yhteisistä hetkistä läheisten kanssa.
Vielä vuoden alussa Käärijä eli Jere Pöyhönen, 30, oli suurelle kansalle tuntematon hahmo. Sitten hän voitti Uuden musiikin kilpailun, tuli Euroviisuissa toiseksi ja sai kutsun Linnan juhliin. Nyt hänet tuntevat kaikki.
Käärijä on aiemmin kertonut Gogin kantabaari -podcastissa, että jättimäinen julkisuus tuntui ensimmäiset pari viikkoa kivalta, kunnes tunne alkoi kallistua ahdistuksen puolelle.
– Sanoisin, että pääni on pysynyt mukana tässä kaikessa, mutta eihän tämä hulina ja kaikki sen ympärillä ole ihmiselle tehty. Mutta olen selvinnyt tästä aika hyvin, jos voi näin raa’asti sanoa ja käyttää selvinnyt-sanaa, Käärijä luonnehtii Seiskalle.
– Jos joku haluaa kokeilla julkisuutta, niin se on aika rajua hommaa. Julkisuudessa kohtaa tiettyjä asioita, kuten syyttelyä asioista, jotka eivät ole totta. Siinä on myös positiivinen puoli, että se mahdollistaa monia juttuja.
Lue lisää: Käärijän menestysvuosi vaati veronsa: Menen terapiaan

Yhteydenpito paranee
Käärijä on oivaltanut, ettei hän juuri muuta tarvitsekaan kuin läheisensä ja hyvän fiiliksen, joilla mennään jo pitkälle.
Hurja keikkatahti ja kiire ovat syöneet aikaa yhteisistä hetkistä läheisten kanssa.
– Olen pitänyt huonosti yhteyttä läheisiin. Kaikki vapaa-aika ja muukin menee musiikin parissa ja artistin työhön liittyvissä tilaisuuksissa. En ole ehtinyt olla kavereiden enkä perheen kanssa, mutta pian siihenkin tulee muutos, Käärijä linjaa.

Uskomattomat luvut! Käärijän kappaleita kuunneltiin vuoden aikana lähes 160 miljoonaa kertaa
Räppärillä on tulossa mukavan pituinen tauko. Käärijä nousee lavalle vielä vuodenvaihteessa Helsingissä Kansalaistorilla, mutta sen jälkeen seuraava esiintyminen on vasta 4. toukokuuta BÖLE Arena & Clubilla Helsingin Pasilassa.