Jymy-yllätys ensitapaamisella: Appiukko onkin nudisti!

Nudismi
Mainos
Mainos päättyy

Appivanhempien tapaaminen voi olla hermoja raastava kokemus. Eräälle naiselle kokemus oli kuitenkin suorastaan traumaattinen, sillä hänen aviomiehensä jätti mainitsematta yhden pienen, mutta sitäkin merkityksellisemmän, yksityiskohdan isästään.

- Majotuimme mieheni vanhempien taloon. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin astunut heidän kotiinsa, nainen kertoi Redditissä.

- Kaikki oli hyvin, mutta sitten paljastui, että mieheni isä onkin nudisti. Palatessamme taloon illalliselta, löysin hänet katsomasta televisiota ilman vaatteita.

Nainen sanoo nähneensä appiukkonsa ilman rihman kiertämää useampaankin otteeseen. Esimerkksi suihkusta tullessaan tämä ei suostunut käärimään ylleen pyyhettä.

- Kerroin miehelleni, että tämä oli hyvin sopimatonta. Kerroin myös appiukolle, että pidin epäkunnioittavana sitä, ettei hän voinut pukeutua edes muiden läsnäollessa. Tämä johti väittelyyn, jossa hän vastasi toistuvasti, että kyseessä oli hänen talonsa ja hän saattoi tehdä siellä, mitä halusi.

Mainos
Mainos päättyy

Lopulta nainen päätti kirjautua hotelliin yöksi ja lentää kotiin suunniteltua aiemmin. On epäselvää, miksei aviomies ollut kertonut asiasta vaimolleen etukäteen. Kirjoituksen perusteella oli kuitenkin selvää, ettei aviopari ollut samalla sivulla nudismin suhteen. 

- Mieheni sanoi minulle, että ylireagoin, eikä hän tukenut minua.

Lähde: MirrorReddit

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan