Juuri eronnut Nanna Karalahti bailasi Hangossa – komea mies kiinnostui heti

Nanna karisti erosuruja Hangon yökerhossa.
Jere Karalahdesta eronnut Nanna karisti erosurut ja lähti Hankoon juhlimaan.
Arkistovideo Nannan ja Jeren kohusuhteesta:
Nanna biletti kahdessa ravintolassa Hangossa lauantaina (15.7.), Seiskan eropaljastuksen jälkeen.
Nanna Karalahti viimein avoimena erosta: "Omat jalat kestävät suuret surut"
– Ensin Nanna oli Cocossa, sen jälkeen hän siirtyi Wallikseen. Siellä Nanna jutteli pitkään komean ja isokokoisen miehen kanssa. Erouutinen Jerestä ei näyttänyt jäytävän, sillä Nanna oli todella hyvällä tuulella ja suostui auliisti myös fanikuviin, Hangosta raportoidaan.

Välit kunnossa
Nannan ja Jeren kahdeksan vuoden pituinen avioliitto on ollut täynnä haasteita.
Suhde sai heti alkumetreillä todellisen tulikasteen, sillä Nanna kertoi Sinä Pystyt (WSOY) -nimisessä kirjassa kuulleensa Jeren salalapsesta yllättäen. Jerellä ja valkovenäläisellä Oksana Chaikolla on yhteinen tytär. Lapsi sai alkunsa Jeren KHL-kaudella, jolloin hän pelasi Dynamo Minskin riveissä.
Jere ja Nanna Karalahden kohuero: vihkisormus myytiin huutokaupassa
Myöhemmin suhteessa oli uusia haasteita, ja vuonna 2017 pariskunta erosi toviksi, mutta palasi lopulta yhteen.

Ex-parilla on kolme yhteistä lasta, joista vanhin on 7-vuotias, keskimmäinen 4-vuotias ja nuorin alle vuoden ikäinen.
Erosta huolimatta Nanna ja Jere ovat edelleen hyvissä väleissä. Jere oli taannoin juhlistamassa keskimmäisen lapsen syntymäpäiväjuhlia.