Jussi Parviainen on ollut useasti naimisissa – muistatko kaikki nämä ex-vaimot?

Jussi Parviaisen elämäkertakirja on täynnä kohuja. Toimittaja Maria Roihan kirjoittama Jumalan rakastaja -kirja ei säästele ketään. Osansa saavat myös ex-vaimot.
Jussi on ollut neljästi naimisissa. Näyttelijä Riitta Havukainen oli hänen ensimmäinen vaimonsa. Lyhyt avioliitto sijoittui 1970- ja 1980-lukujen taitteeseen. Sittemmin Riitta oli avoliitossa näyttelijä Eppu Salmisen kanssa lähes kaksikymmentä vuotta.


Toisesta avioliitosta näyttelijä Sanna-Kaisa Palon kanssa syntyivät lapset Emmi ja Onni. Emmi tunnetaan näyttelijänä muun muassa Salatut elämät -sarjasta. Jussin ja Sanna-Kaisan eron jälkeen nousi suuri kohu, kun Jussi käsitteli eroa ja sen syitä dokumentaarisessa Yksinteoin-elokuvassa.

Näin ex-Salkkari-tähti Emmi Parviaisen raskaus on sujunut!

Jussi oli kolmannen kerran naimisissa entisen huippu-urheilijan, nykyisen astrologin Satu Ruotsalaisen kanssa. Liitto päätyi riitaisaan eroon vuonna 2004. Ex-parilla on yhteinen tytär Peppi. Eroaan Sadusta Jussi käsitteli Yksinteoin 2 -elokuvassa ja paljasti Sadun löytäneen uuden miehen heidän avioliiton aikana. Myöhemmin uutisoitiin, että riitaisan eron lisäksi Jussi oli menettänyt Pepin huoltajuuden ja pimittänyt elatusmaksuja.
Jussi Parviainen pimitti 21 000 euroa lapsensa elatuksesta!
Jussi asteli alttarille jälleen vuonna 2011. Tällä kertaa käsikynkässä oli häntä 36 vuotta nuorempi Saana Uimonen. Liitto päättyi pian eroon. Avioliiton myötä Seiskan Tähtityttönä poseeraaneesta Saanasta tuli julkisuudessa paljon seurattu kohukaunotar.
Mitäh?! Jussi Parviainen julkaisi Saanasta kotipornovideon!
Lue kaikki Jussi Parviaisen Jumalan rakastaja -elämäkerran kohauttavat paljastukset torstaina ilmestyneestä Seiskasta!